RUK 120 Vienan Karjalassa 12.-15.6.2012

Vuokkiniemi, Vuonninen, Uhtua, Kiestinki, Solovetski ja Rukajärvi. Joukko paikan nimiä, joista olimme lukeneet ja jotka kiinnostivat niin kulttuuri- kuin sotahistoriallisesti. Muun muassa mainittuihin paikkoihin aloitti RUK 120-kurssilaisten joukko retkensä aamulla kesäkuun 12. päivänä. Osa lensi Ouluun varhaisella aamulennolla, osa tuli junalla sinne ja osa liittyi joukkoon Kontiomäellä. Kohti Vartiuksen raja-asemaa lähti Pohjolan Matkat Oy:n bussilla Kontiomäeltä yhteensä 39 kurssilaista. Yksi retkelle mukaan mahtuneista valitettavasti joutui viime hetkellä perumaan selkävaivojensa takia. VL-Matkat toimi matkamme operaattorina. Matkanjohtajana ja oppaana meitä asiantuntevasti ja kaikkien tyydytyksesi vei historian saloihin FM Juhani Vakkuri.

Selvittyämme rajamuodollisuuksista melko nopeasti ja täytettyämme juomavarastomme lähdimme kohti Kostamusta, jota rakentamassa ollut veli Pekka Hynynen kertoi kombinaatin ja kaupungin rakennusvaiheista 1970- ja 80-luvuilla. Kostamukseen tutustuimme kiertäen bussilla keskeiset alueet. Suomalaisten rakentamat talot erottuivat edukseen. Lähtiessämme kohti pohjoista ajoimme teollisuuskombinaatin ohitse, jolloin totesimme sen kaikinpuolisen suuruuden.

Kohti Vuokkiniemeä ajaessamme koimme tuon kulmakunnan tiestön ”erinomaisuuden”. Tie oli leveä hiekkaväylä tiheän metsän keskellä, pitkiä suoria, olemattomia ojia, kuoppa kuopan vieressä eikä ollenkaan asutusta. Meiltä meni tuohon Kostamuksen ja Vuokkiniemen väliseen 60 km matkaan yhdellä pysähdyksellä kolmisen tuntia. Tuo pysähdys tehtiin Tollojoella, jossa oli ollut muinoin virkeä kylä vuolaan virran varrella. ”Perspektiivisyistä” kylän asukkaat oli siirretty jonnekin. Joen törmällä oli jäljellä vanha, maatunut ortodoksinen hautausmaa, johon tutustuimme.

Vuokkiniemi on nykyään noin 500 asukkaan kylä, jossa on näkyvissä vielä runsaasti vanhoja harmaita taloja pienine peruna- ja vihannesmaineen. On tosin myös uudempaa, maisemaan huonommin sopivaa rakennuskantaa. Vuokkiniemi oli Lönnrothin Kalevalan runojen keruun keskeisiä paikkoja. Tunnetun runonlaulajan Arhiippa Perttusen patsas on kylässä. Siellä on vieraillut moni muukin suomalainen perinteenkerääjä. Suomen ensimmäinen valokuvaaja I.K Inha kuvasi siellä vuonna 1894. Suomalaiset ovat rakentaneet kylään pyöröhirsistä komean koulun.

Vuokkiniemestä lähdettyämme tulimme jatkosodan taistelualueille. Vakkuri selosti meille suomalais- saksalaisen III armeijakunnan hyökkäystä heinä-elokuussa 1941 kohti Muurmannin rataa karttojen avulla. Armeijakuntaa komensi kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo. Armeijakunnan tehtävänä oli Muurmannin radan katkaiseminen ainakin yhdestä kohdasta.

Ponkalahdessa pysähdyimme kahvi- ja voileipätauolle. Seuraten ryhmä F:n taisteluja saavuimme Vuonnisiin, jolla on Kalevalan synnyssä eepoksena huomattava merkitys. Lönnroth oli siellä useaan otteeseen. Hän kirjoitti runsaasti ylös Ontrej Malisen laulamia runoja. Hän tapasi siellä Vaassina Kieleväisen, jonka kanssa keskustelut saivat aikaan Lönnrothille ajatuksen kirjoittaa keräämistään runoista Kalevalan eepokseksi. Mielenkiintoista oli tavata kylässä Vaassinan suoraan alenevaa polvea oleva Vasili Kieleväinen ja hänen äitinsä Lempi. Vasililla on pieni kioski, jossa hän myy tekemiään tuohiesineitä. Jokaisen kassiin tuli jokin pieni tuohityö. Kylä on kauniilla paikalla Ylä-Kuittijärven rannalla, mutta asukkaita ei enää kovin paljoa ole.

Bussissa alkoi pysähdyksen jälkeen soida ”Eldankajärvi”. Ohitimme järven pohjoispuolelta sen verran kaukaa että järveä emme nähneet, mutta saimme Vakkurilta selvityksen Erkki Tiesmaan sanoittaman laulun sanojen sisällöstä. Ohitimme Kis-Kis kukkulat, joista Makkara oli suomalaisten ja Muna neuvostoliittolaisten tukikohta.

Illalla kahdeksan jälkeen saavuimme Uhtualle, jonka nimi virallisesti vuodesta 1961 alkaen on ollut Kalevala. Majoituimme kahteen hotelliin, suurempi joukko hotelli Weltiin ja pienempi hotelli Sampoon. Illastimme ja jatkoimme keskusteluja lasin ääressä.

Aamulla suoritimme kiertoajelun Uhtualla, jonka asukasluku on noin 5000 ja joka sijaitsee Keski-Kuittijärven pohjoisrannalla. Uhtualla on edelleen vajaa puolet asukkaista karjalankielisiä. Näimme Lönnrotin nimikkopuun, jota vasten hänen sanottiin istuneen ja kuunnelleen runonlaulajia. Näimme myös voimalaitoksen, joka ei ole kuulemma koskaan ollut toiminnassa. Mielestämme vesi kulki toisin päin kuin voimalaitoksen suunnittelijat olivat nähneet. Kaupunki on varsin ränsistynyt. Rakennukset ovat huonokuntoisia ja tiet kuoppaisia. Kaupassa käynnin jälkeen suuntasimme edelleen pohjoiseen kohti Kiestinkiä. Ensimmäinen pysähdys oli Malviaisen tienhaarassa. Siellä on hyvin säilynyt molempien taisteluosapuolten asemat. Neuvostoliittolaisten asemat ovat kapeahkon joen eteläpuolella olevalla kukkulalla, jossa on myös komea muistomerkki. Muistomerkki on pystytetty neuvostojoukkojen voiton ”fasistisista rosvojoukoista” kunniaksi. Suomalaisten erittäin hyvin säilyneet asemat ovat joen pohjoispuolella olevilla kukkuloilla. Kävimme tarkastamassa kaksi tukikohtaa, Kumpu- ja Nokka-nimiset, jotka olivat meidän aikanaan saamien oppien mukaisestikin erinomaisesti sijoitettu.

Nyt alkoi soida bussissa ”Röhön rantaan”. Ajettuamme jonkin matkaa nousimme bussista ja marssimme muutaman sadan metrin matkan Röhö-järven rantaan. Nevalan Kari suoritti koko ryhmän puolesta aamu-uinnin kymmenasteisessa vedessä. Kari sai ansaitusti runsaat suosionosoitukset. Järvi on matala-, hiekkarantainen, kaunis järvi. Asutusta ei näkynyt.

Sitten seurasimme ryhmä J:n hyökkäystä kohti Kiestinkiä. Ryhmään kuuluneen JR 53:n komentajana oli everstiluutnantti Turtola. Ylitimme Sohjananjoen, kuten Turtolan joukotkin kiivain taisteluin. Meillä ylitys sujui bussilla ongelmitta.

Pysähdyimme Kokkosalmella olevalle Suomen valtion v. 2008 pystyttämälle sankarivainajien muistopatsaalle. Joukko asettautui paririviin. Olli Puntila ja Arto Arvonen laskivat kurssimme seppeleen muistomerkille. Kurssimme pastori Jaakko Uronen piti lyhyen, koskettavan puheen ja lauloimme virren ”Sun kätes Herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan”.

Seurasimme JR 53:n hyökkäystä Kiestingin itäpuolelle. Vakkuri selvitti meille Kiestingin motin syntymisen, johtamisongelmat sen syntymiseen ja vihdoin sieltä loppujoukkojen murtautumisen takaisin. Evl Turtola kaatui tiedustellessaan mahdollista murtohyökkäyskohtaa. Monien näkemys on, että hän tapatti itsensä AK:n komentajan kenraali Siilasvuon kieltäydyttyä antamasta ajoissa perääntymiskäskyä. Turtola ylennettiin kaatumistaan seuraavana päivänä everstiksi. Kiestingin motin taistelut olivat ankarat. Haavoittuneita oli lähes tuhat ja kaatuneita useita satoja. Motista murtauduttaessa jouduttiin jättämään merkittävä määrä kalustoa ja osa kaatuneista jouduttiin hautaamaan alueelle. Totesimme rintamalinjat, joihin hyökkäys kohti Muurmannin rataa pysähtyi vuoden 1941 lopulla todennäköisesti maamme poliittisen johdon esityksestä, jottei olisi ärsytetty USA:n johtoa. Vastuu rintamasta siirtyi saksalaisille, jotka olivat siellä asemissa lähes kolme vuotta aselepoon syyskuun alkuun 1944 saakka.

Kiestingin jälkeen ajoimme Muurmannin Pietarin valtatielle ja sitä etelään Vienan Kemiin. Tätä pitkää ajotaivalta, runsaat 150 km, kevensi Salmisen Reijo johtamalla bussissa yhteislaulua ja kertoilemalla välissä mukavia juttuja. Matkalla oli ongelmana polttoaineen saanti. Kävimme usealla bensa-asemalla, mutta kaikissa oli diesel loppu. Kuljettajamme mukaan ei meillä vielä hätää ollut, mutta hän ei ollut varma kuinka iso bussin tankki oli. Kun käännyimme valtatieltä Vienan Kemiin, löytyi vihdoin asema, jossa dieseliä oli ja meiltä hävisi pelko bussissa yöpymisestä.

Vakkuri osoitti ennen Vienan Kemiä tien pohjoispuolella olevaa lentojoukkojen varuskuntaa, joka kuitenkin näytti autiolta. Vienan Kemi, jonka läpi ajoimme, ei näyttänyt hääppöiseltä. Hotellimme Prichal sijaitsi Kemin satamassa noin 15 km kaupungista olevassa rantakylässä. Hotelli on useasta, 2-kerroksisesta hirsirakennuksesta muodostuva aivan satamalaiturin vieressä sijaitseva. Huoneet ovat pieniä, mutta yhdeksi yöksi kelpaavia. Ruokailu tapahtui erillisessä samoin 2-kerroksisessa ravintolarakennuksessa. Pitkän päivän jälkeen ruoka maistui ruokaryyppyineen. Moni katsoi hyväksi myös konjakin ottamisen kahvin kanssa. Joukossamme oli myös muutama, jotka innostuivat käymään pitempiä keskusteluja ravintolan terassilla olleiden kolmen venäläisen maastopukuisen reservinupseerin kanssa. Lieneekö keskustelujen aiheena ollut komentaja Makarovin esittämä sotilaidemme yhteistyö.

Torstaiaamuna varhain oli herätys, jotta ehtisimme Solovetskiin klo 8.00 lähtevään laivaan. Vienan meri oli harvinaisen tyynni tuon kahden tunnin laivamatkan aikana. Ilma, vaikka oli aurinkoista, oli viileä. Laivalla oli runsaasti turisteja. Näimme useita hylkeitä ja lähes kaikki taisivat nähdä myös tuon meren tunnettuja maitovalaita. Saavuttuamme pääsaareen nousimme kolmeen paikalliseen pieneen bussiin ja ajoimme niillä luostarin viereen. Lähdimme kiertämään luostaria paikallisoppaan ja tulkkimme Tarjan johdolla. Valitettavasti niin paikallisopas kuin Tarja olivat heikkoäänisiä ja selostukset jäivät suurimmalta osaltaan kuulematta. Onneksi Vakkurin Juhani oli käynyt useasti luostarissa ja tunsi paikan historian hyvin ja auttoi vastoin säännöksiä meitä saamaan kohtuullisesti tietoa. Monet ostivat myös suomenkielisen saaria käsittelevän kirjasen.

Luostarin historia alkaa 1400-luvulta. Se on ollut aikanaan Venäjän huomattavin luostari, jossa on erityisesti 1600-luvun alkupuoliskolla toiminut joukko Venäjän huomattavimpia kirjailijoita ja tiedemiehiä. Se on myös vastustanut Moskovan ja Pietarin valtaa ja kärsinyt siitä useaan otteeseen.

Luostari on rakennettu linnoituksen muotoon korkeiden muurien sisälle. Sen muurit ovat jopa 7 metriä paksut. Luostarin alue on viisikulmainen, kussakin kulmassa 17 metriä korkea torni. Krimin sodan aikaan vuonna 1854 englantilaiset sotalaivat hyökkäsivät ja ampuivat usean tunnin ajan luostaria, mutta eivät saaneet aikaan suurempaa vahinkoa. Vihollinen joutui perääntymään.

Luostarissa on lukuisia kirkkoja, jotka samoin kuin monet muut rakennukset ovat saneerauksen kohteena. Osittain luostari on jo kunnostettu, mutta paljon on vielä tehtävää. Saneeraustyöt olivat vierailummekin aikana käynnissä. Vuodesta 1990 luostari on elpynyt kohti vanhaa loistoa. Vuonna 1992 se hyväksyttiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.

Parhaimmillaan luostarissa on ollut noin 200 munkkia. Nykyään heitä on noin 40. Saarilla asuu kaikkiaan noin 1000 asukasta. Luostarin eräässä kirkossa kurssimme kvartetti – Hyvönen, Puskala, Salminen ja Uronen – esittivät upeasti kanonista musiikkia.

Saarilla oli Neuvostoliiton aikana vuoteen 1990 merivoimien laivastotukikohta. Saarilla on toiminut Neuvosto-Venäjän tunnetuin vankileirien saariston keskitysleiri vuosina 1923 – 1939. Neuvostovallan alussa sinne vietiin muun muassa vanhan Venäjän parhaimmat tiedemiehet. Sanottiin, että siellä oli silloin Venäjän tiedeakatemia kokonaisuudessaan. Kaikkiaan noina vuosina saarten vankileireillä oli 80 000 vankia, joista puolet jäi Solovetskin maahan.

Siellä on nykyään museo, joka kertoo tuosta gulag-ajasta. Luostarissa on ollut valtion rangaistusvankila jo 1500-luvun puolivälistä saakka. Siellä pidettiin rikoksista uskontoa ja valtaa vastaan tuomittuja vankeja. Vankien joukossa on ollut vuosisatojen kuluessa lukuisia tunnettuja valtiomiehiä ja uskonmiehiä. Kävimme tutustumassa noihin vanhoihin vankilatiloihin.

Söimme lounaan luostarikierroksen jälkeen pienehkössä ravintolassa. Sen jälkeen kiertelimme ympäriinsä pienemmissä porukoissa. Laivamme Belomorskiin (Sorokkaan) lähti klo 18.30. Meillä oli jostain syystä tieto, että laiva olisi kantosiipialus ja matkamme kestäisi 1,5 – 2 tuntia. Totuus valkeni satamassa ja merellä, laiva oli hidas ja matkamme kesti runsaat 4 tuntia. Olimme Sorokassa vasta kellon ollessa lähellä yhtätoista illalla.

Laivalla ei ollut meidän lisäksemme kuin 5 muuta matkustajaa. Niinpä Salmisen Reijo veti laivan salongissa tietokilpailun. Joukkomme jaettiin kuuteen ryhmään. Kysymykset olivat laaja-alaisia ja melko hankalia ”retsimäisiä”. Kun Reijo kysymysten ohessa kertoili jälleen vitsejä ja kaskuja niin tämä ohjelmanumero nopeutti muuten aika tylsää laivamatkaa mukavasti. Voittajajoukkue, joka koostui etupäässä VK:sta, osoitti laajaa tietämystään kapteeninsa Lehtorannan (PK) johdolla.

Yksi esimerkki kysymyksistä. Mikä on Vanhan Testamentin mukainen tapahtuma, jonka seurauksena miesten lukumäärä supistui kolmanneksella? Oikean vastauksen lukija voi hakea lukemalla raamattua. Ehkä toinen kysymys on myös hyvä kertoa. Mainitse Tuntemattomasta sotilaasta kolme (niitä on kaikkiaan kuusi) henkilön nimeä, joilla nimillä on myös suomalainen olympiavoittaja. Tästä vastauksen löytää kirjan jälleen lukemalla ja katsomalla Olympiakomitean nettisivuilta suomalaiset olympiavoittajat.

Kun saavuimme Sorokassa hotelli Gandvikiin, Vakkuri lupasi yllätyksen. Se oli hotellin taso. Se oli hyvinkin suomalaisen kolmen tähden tasoa. Myöhäiseltä illalliselta kaikilla oli kiire nukkumaan pitkän päivän ja edellisen illan juhlinnan jälkeen.

Aamulla oli jälleen varhainen herätys ja klo 8.00 olimme jo bussissa. Aluksi seurasimme usean kilometrin Stalinin kanavaa, jonka toisen pään olimme nähneet kaksi vuotta aikaisemmin retkellämme Poventsassa. Runsaan 40 kilometrin ajon jälkeen saavuimme jälleen Muurmansk – Pietari valtatielle, jota ajoimme vajaa 50 km Kotskoman tienhaaraan. Siellä käännyimme länteen tietä, joka oli öljysoratie ja jonka pinta oli pahasti rikki. Tuon tien eteläpuolella oli uudehko, hyvin rakennettu rautatie, jossa oli sähköistyspylväät paikallaan ilman johtoja. Näimme myös yhden todella tyylikkään aseman. Vakkurin ja kuljettajamme, jotka olivat jo usean vuoden aikana kulkeneet siellä, mukaan koskaan ei ole yhtään junaa radalla näkynyt. Arvuuttelimme mikä on ollut syy tällaisen investoinnin tekemiseen. Ihmetyksemme kasvoi suunnattomaksi, kun parinkymmenen kilometrin jälkeen tiemme muuttui uudeksi, todella viimeisen päälle tehdyksi maantieksi. Vakkurin mukaan tämä tien osuus oli ollut edellisenä kesänä työn alla ja hänen tietojensa mukaan saksalaisen yhtiön urakoima. Parissa paikassa oli vielä luiskan mullitus ja nurmetus käynnissä. Kuljettajamme kehui tietä ”maailman parhaaksi”. Miksi tämä tie ja rautatie on tehty asumattomaan korpeen?

Vajaa kaksikymmentä kilometriä ajettuamme tätä uutta baanaa pitkin alkoi muutaman vuoden vanha hyvä päällystetty tie. Ennen Rukajärveä kuulimme selostuksen tämän suunnan taisteluista. Jatkosodan alkaessa 14.D hyökkäsi eversti Raappanan komentamana Kuhmon ja Nurmeksen kohdilta kohti itää. Aluksi tavoitteena oli Repola ja sen valtaamisen jälkeen Rukajärvi. Tämän jälkeen hyökkäystä jatkettiin itään. Hyökkäys pysähtyi Rukajärveltä kymmenkunta kilometriä itään Ontajoelle. Pysähdyimme niihin asemiin. Vakkuri tarjosi ryhmälle hyvin suoritetun retken kunniaksi venäläistä samppanjaa. Salmisen johdolla ryhmämme lauloi Finlandian sotiemme sankarien ja sodissamme taistelleiden isiemme kunniaksi.

Poikkesimme Rukajärven kylään, jossa asutus on järvestä kohoavalla rinteellä. Harmaita asumuksia ja etupäässä vanhempaa väkeä. Tosin muutama nuori yritteliäs kävi pyytämässä ruplia. Kun kysyimme, mikseivät ole koulussa, sanoivat, että on ”practis-päivä”.

Vielä pysähdyimme Ontrosenvaaran taistelupaikan lähellä olevan joen varteen, jossa kuulimme selostuksen tuosta taistelusta.

Sitten oli aika viimeisen kahvitauon. Kuskimme Tero keitti jälleen kahvit ja söimme voileivät. Tietokilpailun voittanut joukkue sai kahvin kanssa konjakit palkintonaan oivasta tietämyksestään.

Lopuksi lauloimme Reijon johdolla Maamme-laulun.

Rajamuodollisuudet sujuivat vähäisestä liikenteestä johtuen nopeasti ja rajojen välissä useimmat ostivat juhannusjuomia taxfree-kaupasta.

Suomen puolelle saavuttuamme oli aika kiittää matkanjohtajaamme Juhani Vakkuria, joka pitkien siirtymätaipaleiden aikana varsinaisten matkankohteisiin liittyvien tarinoiden ohessa kertoili laajemminkin sotiemme historiasta ja Vienan Karjalan vaiheista. Samoin kiitettiin kuljettajaamme Moilasen Teroa, joka huonoista teistä huolimatta kuljetti meidät aikataulun mukaisesti ja olosuhteisiin nähden tasaisesti.

Lopuksi puheenjohtajan kertoili hallituksen piirissä olevista ajatuksista seuraavien matkojen tiimoilta. Ensi kevääksi on suunniteltu matkaa Normandiaan. Nyt matkan aikana tuli vahvasti esille tarve tehdä pienemmän ryhmän kanssa viime syksynä yhdessä SUVE:n kanssa toteutettu Muurmannin – Petsamon matka myös omana matkanamme. Onko sen aika ensi vuoden syksyllä vai seuraavana vuonna, on riippuvainen tuosta Normandian matkan toteutumisesta. Myös kerrottiin ajatuksesta järjestää ensi kevään perinneyhdistyksen kokous Hämeenlinnassa ja tutustua siellä panssari- ja tykistömuseoihin.

Matkat oman kurssin kanssa tuntuvat olevan kysyttyjä. Nyt mukana olleista 39 kurssilaisesta, on 18 ollut jokaisella matkalla. Ensikertalaisiakin oli kuitenkin myös useita.

Loppupäätelmänä voi matkan toteutumisesta vastanneena todeta retken täyttäneen tarkoituksensa.

Olli Puntila

Kategoria(t): Matkakertomukset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.