Kesän 2018 sotahistoriallisen matkan RUK 120-kurssi suuntasi Puolaan. Matka tehtiin kahtena erillisenä matkana samalla ohjelmalla. Ensimmäinen ryhmä tutustui Varsovaan ja Pohjois-Puolaan 11.-15.6.2018 ja toinen 3.-7.9.2018. Retket toteutettiin VL-Matkojen toimiessa järjestäjänä ja kenraali Pentti Lehtimäen johdatellessa sotahistorian saloihin. Kesäkuun matkalla oli 23 osanottajaa ja syyskuun 31.
Lento Varsovaan ja aamiainen A. Blikle-kahvilassa aloitti ensimmäisen päivän ohjelman. Blikle-kahvila oli Mannerheimin suosikkikahvila hänen Varsova-vuosinaan 1909-1914. Kahvilan seinällä on useampikin Mannerheimiä esittävä valokuva. Kahvilassa on myös monien muiden kuuluisuuksien kuvia.
Hyvän aamiaisen jälkeen Stanislaus-oppaamme johdatti meidät Puolan ja Varsovan historiaan kävelykierroksella uudelleen rakennetussa Varsovan vanhassa kaupungissa, joka tuhoutui maan tasalle II maailmansodassa. Kävelykierrokseen mahtuivat myös oluet vanhan kaupungin aukiolla.
Pääkohteemme Varsovassa oli Polin museo, joka kertoo hyvin monipuolisesti Puolan juutalaisten historiasta. Vuonna 2014 avatun upean museon on suunnitellut suomalainen arkkitehti Rainer Mahlamäki.
Ennen toista maailmansotaa Puolassa oli yli kolme miljoonaa juutalaista. Puola oli ainoita maita maailmassa, jotka ottivat vastaan juutalaisia 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Natsien toimesta Puolan juutalaisia surmattiin 3 miljoonaa. Nykyään juutalaisia on Puolassa vain muutamia kymmeniä tuhansia.
Syyskuun matkalla useat meistä kävivät vielä illalla ihailemassa Varsovan näkymiä “Stalinin hampaan” Neuvostoliiton lahjana 1950-luvulla, yli 200 metriä korkean Kulttuurin ja tieteen palatsin huipulta.
TANNENBERGIN TAISTELUT
Toisen päivän aamuna suuntasimme bussilla kohti koillista. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli toisen maailmansodan muistomerkki lähellä Mwalan kaupunkia. Itä-Preussissa olleet saksalaiset joukot hyökkäsivät tuolla alueella Puolan rajan yli 1.9.1939. Puolalaiset kykenivät muutaman päivän ajan torjumaan saksalaisten hyökkäykset, mutta ylivoiman edessä joutuivat perääntymään. Syyskuun retkellä totesimme taistelun muistopäivän oltua juuri runsaat punavalkoiset kukkalaitteet muistomerkillä.
Jatkaessamme matkaa Lehtimäki kertoi I maailmansodan Tannenbergin taistelujen nimellä olevista taisteluista. Venäjän joukot olivat edenneet syvälle Itä-Preussiin, kun saksalaiset joukot Paul von Hindenburgin johdolla pysäyttivät venäläiset lähellä Tannenbergin kylää 17.8.-2.9.1914 käydyissä ankarissa taisteluissa. Venäläisten ongelmana olivat kahden armeijan komentajan keskinäiset huonot välit. Kenraalit suorastaan inhosivat toisiaan. Toisaalta von Hindenburgin johdolla saksalaiset käyttivät menestyksekkäästi motitustaktiikkaa. Vuonna 1918 Puola sai 123 vuoden jälkeen takaisin itsenäisyytensä Saksan hävittyä I maailmansodan ja puolalaisten torjuttua Venäjän Puna-armeijan hyökkäyksen.
Varhempi Tannenbergin taistelu käytiin 15.7.1410. Tällöin Puolan ja Liettuan joukot yhdessä löivät Saksalaisen ritarikunnan joukot Tannenbergin kukkulan maastossa. Häviö merkitsi ritarikunnan mahdin loppua ja samalla Jagellon kuningassuvun hallitseman Puolan “ensimmäisen kultakauden” alkua. Paikalla oli ollut muistomerkki, jonka natsit tuhosivat. Muutama vuosikymmen sitten paikalle on pystytetty komea uusi muistomerkki. Alueella on myös museo, jossa vierailimme.
WOLFSSCHANZE – SUDENPESÄ
Matkojemme ehdoton pääkohde oli Hitlerin toisen maailmansodan päämaja Wolfsschanze (Sudenpesä). Hitler johti sieltä sotaa 800 päivää. Sen rakentaminen nykyiseen Koillis-Puolaan aloitettiin syksyllä 1940. Rakentamista jatkettiin aina syksyyn 1944. Puna-armeijan ollessa jo lähellä Sudenpesän lukuisat bunkkerit räjäytettiin 24.1.1945. Puna-armeijan joukot saapuivat alueelle kolme päivää myöhemmin. Alun perin alue oli ollut syrjäinen metsä, johon rakennettiin iso “kaupunki” rautateineen ja lentokenttineen kuitenkin erittäin hyvin suojattuna. Päämaja-alue pysyi salattuna lähes koko toiminnan ajan. Nytkin siellä on melko tiheä puusto.
Kiersimme oppaan johdolla tärkeimmät räjäytetyt bunkkerit. Näimme paikan, jossa oli ollut puinen parakki, missä eversti von Stauffenbergin epäonnistunut Hitlerin murhayritys tapahtui 20.7.1944. Stauffenbergin ja hänen liittolaistensa epäonneksi tuo neuvottelu oli siirretty puiseen parakkiin teräsbetonisen neuvotteluhuoneen sijaan. Lisäksi Stauffenbergin poistuttua hänen paikalleen tullut kenraali siirsi pommin sisältävän salkun pöydän jalan toiselle puolen. Näin Hitler säilyi tässäkin murhayrityksessä hengissä pommin siirtäneen kenraalin kuollessa.
Räjäytetyt bunkkerit näyttävät kuinka valtavan paksuja seinät ja katot olivat olleet. Noin kahden neliökilometrin alueella oli työskennellyt parhaimmillaan pari tuhatta henkeä, joista merkittävä osa korkea-arvoisia upseereita.
Kesäkuun matkalla kävimme Ribbentropin sodan aikana käyttöönsä ottamassa Lenndorffin kartanossa, joka on pahasti rappeutunut. Kartano sijaitsee parikymmentä kilometriä Sudenpesästä.
Syyskuun matkalla kävimme Sudenpesästä vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Mauerwaldissa sijainneessa Saksan maavoimien esikunnassa. Petteri Karvinen piti sinne mennessä esityksen Saksan armeijan itärintaman tietoliikenteestä, jonka keskus oli juuri Mauerwaldissa sijainnut Annaksi nimetty viestikeskus. Maavoimien esikunnasta käsin johdettiin itärintaman sotaa. Siellä työskenteli 1500 upseeria, joista 40 oli kenraaleja. Saavuimme esikunta-alueelle illan jo hämärtyessä ja emme lähteneet kiertämään museoaluetta. Totesimme Annan bunkkerin ja ajoimme alueen läpi.
Syyskuun matkalla meillä oli majoitus Sudenpesän alueella olevassa vaatimattomassa, parakkityyppisessä hotellissa, joka oli ollut aikanaan SS-miesten asuntola. Oli kokemus nauttia illallinen ja viettää yö alueella, jossa natsien ylin johto ohjasi maailman historiaa 75 vuotta sitten. Tuo kokemus korvasi hotellin puutteet.
MALBORKIN LINNA JA SZTUTOWON KESKITYSLEIRI
Kolmannen päivän aamuna suuntasimme matkan kohti luodetta. Ensiksi tutustuimme Swieta Lipkan luostarin upeaan kirkkoon. Ajoimme läpi entisen Itä-Preussin maanviljelysseutujen ja pienten kaupunkien Marborkiin. Siellä meitä oli vastassa Dorota Laitinen niminen puolalainen oppaamme. Suomesta peräisin olevan miehen nainut Dorota opasti miellyttävällä suomen kielellä erinomaisesti meitä Marborkista aina lentokentälle saakka.
Marborkin linna on Euroopan suurin goottilainen linna. Se oli 1300-luvulta alkaen Saksalaisen ritarikunnan suurmestarin asemapaikka ja ritarikunnan hallinnollinen keskus. Puolalaiset valtasivat linnan v. 1457 kolmetoista vuotisen sodan aikana. Puolalaiset hallitsivat linnaa yli kolme vuosisataa. Vuonna 1772 linna siirtyi Preussin kuningaskunnalle. Preussilaisten hallinnan aikana linna rappeutui pahoin. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa linna entisöitiin upeaksi.
Toisen maailmansodan aikana linna tuhoutui pahoin, mutta on kunnostettu ja on erittäin suosittu turistikohde. Kolmeosaisessa linnassa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Söimme lounaan linnan suojissa olevassa kellariravintolassa.
Lounaan jälkeen ajoimme Sztutowon (Stutthof) pieneen kaupunkiin, jonka alueella on ensimmäinen Saksan ulkopuolelle perustettu keskitysleiri. Leiri oli aluksi pakkotyöleiri, muutettiin sitten keskitysleiriksi ja lopuksi tuhoamisleiriksi. Nyt museona olevalla alueella on jäljellä hallintorakennus, useita parakkeja, polttouunit ja pienehkö kaasutuslaitos. Alkuperäisissä parakeissa toimiva museo esittelee hyvin havainnollisesti leirin eri toimintoja ja vaiheita, synkät olosuhteet ja murhattujen uhrien määrät. Leirin kautta kulkivat myös loppukesällä 1944 Saksan hallitsemilla alueilla internoidut suomalaiset merimiehet, jotka sijoitettiin leirin alaleireihin. Leirillä olleet tekivät pakkotyötä natseille monissa työkohteissa. Leirillä oli sen toiminta-aikana yli 100.000 vankia, joista yli puolet kuoli sairauksiin, nälkään tai murhattiin.
GDANSK
Kummallakin matkalla vietettiin Gdanskissa (ent Danzig) kaksi vuorokautta. Dorotan johdolla kiersimme Gdanskin vanhaa kaupunkia kävellen, kuulimme palasia kaupungin 1000 vuotisesta historiasta ja kerrontaa hienojen vanhojen rakennusten vaiheista. Hollantilaiset olivat olleet merkittäviä alueen rakentajia. Gdansk on ollut kautta aikain tärkeä satamakaupunki. Myös Gdansk oli toisen maailmansodan loppuvaiheissa Puna-armeijan kovien pommitusten kohteena ja suuri osa vanhaa keskustaa tuhoutui. Se on upeasti jälleen entisöity ja on suosittu turistikohde, josta mekin saimme näytön kun iltaisin kuljimme Pitkällä torilla tai joen rantojen ravintola-alueilla.
Kävimme myös Solidaarisuusmuistomerkillä, jossa Dorota kertoi meille Leninin telakan eri lakoista ja niiden merkityksestä Puolan demokratian kehitykselle. Ensimmäinen lakko oli joulukuussa 1970, joka alkoi kun hallitus päätti korottaa merkittävästi erityisesti ruoan hintoja joulua alla. Lakon päättyessä sopimukseen hallituksen kanssa työntekijäin palatessa töihin telakan portilla ammuttiin 35 töihin palaamassa ollutta telakan työläistä. Näille uhreille on muistomerkki alueella. Vuonna 1980 elokuussa alkoi toinen lakko silloinkin hintojen korotusta vastaan. Tästä lakosta alkoi Lech Walesan johtama solidaarisuusliike, jonka myötä Puolassa alkoi demokratiakehitys jo 1980 luvun alkupuolella. Solidaarisuusliikkeelle on pystytetty iso sen eri vaiheita kuvaava muistomerkki.
Solidaarisuuskeskus on muistomerkin takana. Se on iso rakennus, jonka pintamateriaali on Rautaruukin laivaterästä. EU on rahoittanut keskusta huomattavasti. Rakennuksessa on hyvin seikkaperäinen solidaarisuusliikettä ja Puolan muutosta kommunistien johtamasta valtiosta demokratiaksi käsittelevä näyttely.
Kesäkuun matkalla suuri osa joukkoamme kävi solidaarisuuskeskuksen näyttelyihin tutustumassa. Syyskuun matkalla suurempi osa kävi tutustumassa Toisen maailman sodan museoon. Museo on avattu 2017. Arkkitehtuurisesti museo on hyvin mielenkiintoinen, suurelta osin maan alla. Nykytekniikkaa on käytetty hienosti, runsaasti elävää kuvaa. Se on hyvin laaja ja siihen tutustumista auttaa, että siellä ovat tekstit myös englanniksi. On todella monipuolinen. Myös meidän talvisotamme ja jatkosotamme ovat saaneet omat selvitykset. Tutustumisen arvoinen museo.
WESTERPLATTE
Gdansk ja sen ympäristö muodosti maailmansotien välisenä aikana Danzigin vapaakaupungin, joka oli Kansainliiton suojeluksessa. Puola sai perustaa Gdanskin Westerplatten niemelle varuskunnan, jossa sai olla vajaa 90 sotilasta. Vuosien mittaan sotilaiden määrää kasvatettiin niin, että elokuussa 1939 sotilaita oli 182. Varuskunta oli kevyesti linnoitettu. Siellä oli muutama tykki ja kranaatinheitin sekä 41 konekivääriä.
Gdanskiin muutamaa päivää aikaisemmin koulutusvierailulle saapunut risteilijä Schleswig-Holstein avasi 1.9.1939 klo 4.45 voimakkaan tykkitulen Westerplattenin varuskuntaa kohti. Tätä kellon lyömää pidetään toisen maailmansodan alkuna. Varuskunnan päällikkönä oli majuri Sucharski ja varapäällikkönä kapteeni Dabrovski. Varuskunta vastasi tuleen. Maihinnousuyritykset torjuttiin tuottaen saksalaisille suuret tappiot. Sucharski olisi ollut valmis antautumaan jo 2.9., mutta hänet suljettiin toimistoonsa ja kapteeni Dabrovski otti päällikkyyden. Varuskunta torjui saksalaisten monet yritykset viikon ajan. Sucharski sai uudelleen päällikkyyden 7.9. ja varuskunta antautui. Puolalaisten kärsimät tappiot olivat ankararasta tykkitulesta ja pommituksista huolimatta melko vähäiset. Sen sijaa saksalaisten tappiot olivat moninkertaiset.
Westerplatten taistelua pidetään Puolassa natseja vastaan käydyn lyhyen taistelun sankaritekona. Niemellä on hieno muistomerkki ja monta taistelusta kertovaa taulua. Myös taistelussa kaatuneet 15 sotilasta ovat haudattu niemelle. Myös Italiassa sodan jälkeen kuolleen Sucharskin tuhka tuotiin 1.9.1971 suurin juhlamenoin niemellä olevalle hautausmaalle toveriensa keskelle. Suomalaiselle tuntuu tuon sinänsä vähäpätöisen taistelun ja sen välillä sivuun siirretyn päällikön sankaruus pahasti ylimitoitetulta. Puolalaisilla kun ei ole syyskuun 1939 taistelusta Saksaa vastaan suuria näyttöjä niin tällaisesta otetaan isänmaallisesti kaikki irti. Suotakoon se heille.
OLIWAN KATEDRAALI, SOPOT JA GDYNIA
Viimeisen aamupäivän ohjelmaan kuului myös urkukonsertti Oliwan katedraalissa. Barokkityylinen upea kirkko on kuuluisa isoista uruistaan, jotka ovat 95-äänikertaiset ja sisältävät yhteensä 7876 urkupilliä.
Vajaan puoli tuntia kestänyt konsertti antoi hyvän näytön urkujen erinomaisuudesta ja äänen voimasta.
Gdansk, Sopot ja Gdynia muodostavat kolmoiskaupungin, jossa lähiympäristöineen on lähes miljoona asukasta. Sopot on erittäin suosittu lomakaupunki upeine hiekkarantoineen ja hienoine hotelleineen. Siellä oli myös aikanaan kuuluisat Intervision laulukilpailut, joissa Marion Rung saavutti kaksi voittoa. Sopotin rannan erikoisuus on 512 metriä pitkä puinen laituri, jonka päähän kävely kuuluu turistien pakolliseen ohjelmaan niin meidänkin.
Gdynian alue ei kuulunut Danzigin vapaakaupunkiin. Puolalaiset rakensivat 1920-luvulla Gdyniaan Gdanskin sataman korvaavan sataman. Nykyään sen satama on Gdanskin satamaa suurempana Puolan tärkein satama. Kaupungissa on lisäksi monipuolisesti teollisuutta. Muun muassa suomalaisella Konecranesilla on siellä satamanostureita tekevä iso laitos.
Päätöslounaan söimme molemmilla matkoilla Gdynian venesataman pitkällä laiturilla sijaitsevassa Kapitan Cook nimisessä ravintolassa. Lounaan aikana kiitimme kenraali Lehtimäkeä hyvin vedetystä ja johdetusta matkasta, joka syvensi huomattavasti sotahistorian tietojamme. Kiitimme viehättävää Dorota-opastamme hienosta opastuksesta Gdanskin alueella.
Kummallakin matkalla oli tietokilpailut. Kesäkuun matkalla Reijo Salmisen vetämän tietokilpailun voitto jaettiin Jorma Lempisen ja Risto Niinikosken kesken. Syyskuun matkalle oli Olli Puntila laatinut uudet kysymykset, joihin ylivoimaisesti parhaiten vastasi tietäjä Pertti Timonen. Lounaan yhteydessä voittajat saivat palkintonsa.
Ennen lentokentälle tuloa pysähdyimme molemmilla matkoilla erään sivutien laitaan. Lehtimäki avasi kuohuviinipullot ja nautimme hyvien retkien päätteeksi lasilliset. Tässä yhteydessä lauloimme perinteiseen tapaan myös Finlandian.
Syyskuussa 2018 Olli Puntila – molemmilla matkoilla mukana olleena