RUK 120 kurssin sotahistoriallinen retki Belgiaan ja Luxenburgiin 8.-12.6.2015
OLLI PUNTILAN RAPORTTI
Kesäkuussa 2013 RUK 120-kurssin valiojoukko tutustui Normandian maihinnousuun kierrellen usean päivän ajan alueella eversti Sampo Ahton johdolla ja opastuksella. Jatkumona tuolle retkelle teimme 8.-12.6.2015 matkan Belgiaan ja Luxemburgiin tutustuen kolmeen näillä alueilla käytyyn sotaan. Retki toteutettiin jälleen VL-Matkojen järjestämänä toimitusjohtaja Jouni Lehtimäen johdolla ja Sotakorkeakoulun sotahistorian pääopettajan ev.ltn Yrjö Lehtosen opastuksella. Mukana oli 32 kurssilaista ja yksi ottopoika.
II MAAILMANSOTA; ARDENNIEN TAISTELU
Ardennien taisteluna tunnettu Saksan armeijan viimeinen yritys pysäyttää länsiliittoutuneiden hyökkäys Saksan omalle maaperälle oli retkemme alkuosan ohjelmana. Ensimmäiset 2 yötä majoituimme Luxemburgissa Clervauxin pikkukaupungissa, josta käsin tutustuimme Belgian ja Luxemburgin puolella oleviin kohteisiimme.
Saksan sodanjohdon tavoitteena oli pyrkiä onnistuneella vastahyökkäyksellä saamaan erillisrauha länsirintamalla, jonka jälkeen Saksan sotavoimat olisi voitu keskittää itärintamalle pysäyttämään Neuvostoliiton eteneminen kohti Berliiniä. Hitler määräsi operaation nimeksi Wacht am Rein (Reinin vartija). Tavoitteena oli Antwerpen, välitavoitteen ollessa Maas-joki. Saksa keskitti hyökkäykseen 3 armeijakuntaa yhteensä 200.000 sotilasta, 600 panssarivaunua ja 1900 tykkiä. Liittoutuneilla oli alueella hyökkäyksen alkaessa joukkoja 80.000 sotilasta, 400 panssarivaunua ja 400 tykkiä.
Kävimme retkemme ensimmäisenä päivänä Luxemburgissa Dasburgissa Our nimisen rajajoen varrella, josta nuoren, 28-vuotiaan everstiluutnantti Jochen Peiperin johtama vajaan 5.000 sotilaan ja 600 panssaroidun ajoneuvon osasto aloitti hyökkäyksen 16.12.1944 yöllä klo 2. Tiet olivat pieniä metsäteitä ja maasto aluksi jyrkkää rinnettä. Hyökkäyksen alkaessa maa oli luminen, ilma sumuinen. Hyökkäys tuli amerikkalaisille, jotka olivat rintamavastuussa tällä alueella, täydellisenä yllätyksenä. Peiperin panssarit etenevätkin nopeasti, koska amerikkalaisilla oli hyvin ohut miehitys alueella. Peiper käytti myös edessä amerikkalaisuniformuihin pukeutuneita englantia puhuvia erikoisyksiköitä. Kuljimme Peiperin joukon käyttämiä teitä oppaamme Lehtosen selostaessa taistelujen kulkua.
Tiistaina, toisena matkapäivänämme pysähdyimme lähellä Malmedy nimistä kylää tienristeyksessä muistomerkille, joka on pystytetty 87 amerikkalaisen Peiperin saksalaisjoukkojen siihen ampuman sotavangin muistoksi. Tapausta kutsutaan Malmedyn verilöylyksi. Peiper eteni nopeasti kymmeniä kilometrejä, mutta amerikkalaisten saadessa reservejä rintamalle hän joutui pysähtymään ja jäi mottiin Stavelotissa, jossa myös kävimme tiistaina syöden lounaan tapaisen. Peiper onnistui miehineen pakenemaan motista jättäen kalustonsa. Hän taisteli sittemmin itärintamalla. Peiper, joka oli 30-vuotiaana Saksan armeijan nuorin eversti, antautui vuonna 1945 amerikkalaisille Alpeilla.
Palasimme tiistaina Bastogneen, jossa edellisenä päivänä olimme jo syöneet lounasta ja käyneet amerikkalaisten Ardennien taistelujen muistomerkillä Mardasson Memorial, jonka ylätasanteella Lehtonen selvitti alueella käytyjä, jäljempänä kerrottuja taisteluja.
Bastognen alueelle kuljetettiin saksalaisten hyökkäyksen alettua liittoutuneiden reservinä ollut US 101. maahanlaskudivisioona pysäyttämään saksalaisten 5. panssariarmeija. Saksalaiset saartoivat 18.000 sotilaan suuruiset amerikkalaisen joukot kalustoineen ja vaativat komentajaa, kenraali Anthony Mc Auliffeä antautumaan. Kenraalin saksalaisille lähettämässä lapussa luki ”NUTS”, josta tuli eräänlainen tunnus joukoille. Taistelu, josta on käytetty nimeä ”Battle of the Bulge” eli ”pullistuman taistelu” oli hyvin ankara ja verinen. Saarretuille joukoille lähetettiin apua lentoteitse laskuvarjojen avulla. Tätä taistelua on kuvattu TV-sarjassa ”Taistelutoverit”. Amerikkalaiset puolustautuivat sinnikkäästi ja lopulta omat joukot murtautuivat saartorenkaan läpi tukemaan saarrettuja.
Bastognessa on Belgian armeijan ylläpitämä loistava museo ”Bastogne Barracks”, joka kuvaa alueen taisteluja ja kenraali Mc Auliffen esikunnan toimintaa. Aloittaessamme museoon tutustumiseen järjestäydyimme 3-riviin ja puheenjohtaja ilmoitti joukon ev.ltn Lehtoselle, joka ilmoitti joukon edelleen oppaanamme toimineelle sotilashenkilölle. Teimme häneen tällä vaikutuksen. Tapasimme museon alueella amerikkalaisen ryhmän, jossa oli kaksi alueella taistellutta hyväkuntoista veteraania, jotka kertoivat kokemuksistaan 70 vuoden takaa.
Varuskunnan alueella, jossa museo on, on myös vanhan kaluston entisöintikeskus, jossa oli kymmenittäin vanhaa viime sodan aikaista kalustoa, panssarivaunuja, tykkejä, kuorma-autoja ym kunnostettavana.
Toinen tuon päivän hieno museo oli Musée Decembre 1944 pienessä La Gleizen kylässä. Museossa on lukuisia tilannekuvauksia alkuperäisine asuineen, aseineen ym tarpeistoineen. Museossa on molempien osapuolten aineistoa ja monia harvinaisuuksia mm Jochen Peiperin kartta ja kuuden amerikkalaisen divisioonan armeijaryhmää johtaneen kenraali Ridgwayn kypärä. Museon eräs harvinaisuus on toisen maailmansodan paras hyökkäysvaunu saksalaisten ”Köningstiger”, joka oli tarinan mukaan ostettu sodan päätyttyä v. 1945 pullollisella konjakkia.
Matkalla takaisin hotellin ajoimme Span Formula-radan äärelle ja katsoimme hetken aikaa aidan takaa radalla käynnissä ollutta urheiluautokisaa.
Kolmannen päivän aloitimme hotellissa aamiaiseen kuuluvalla samppanjalla. Sitten ajoimme Diekirch nimiseen pieneen kaupunkiin Luxemburgissa. Siellä olevan museon ”National Museum of Military History” edessä toistimme muodossa ilmoittautumisen museon johtajalle, joka vaikuttui niin, että esitteli museonsa hienouksia todella perusteellisesti. Museo sisältää valtavasti lähinnä myös Ardennien taistelujen aineistoa, loistavia kuvauksia eri taistelutilanteista, suuren määrän kalustoa panssarivaunuja, tykkejä, aseita, pukuja ja miltei mitä tahansa armeijojen varusteisiin kuuluvia pieniäkin esineitä. Niiltä, jotka jaksoivat kuunnella oppaan yksityiskohtaisia tarinoita tuon runsaat 2 tuntia kestäneen kierroksen aikana, jäi puolet museosta näkemättä. Osa kierteli omin nokkinensa suurpiirteisemmin tuon valtavan museon. Museossa on todella hienosti tehtyjä kuvaelmia taistelujoukkojen tilanteista. Mieleen jäi erityisesti usean kymmenen sotilaan ryhmä lumisessa metsässä. Erinomainen opas kertoi myös miten ilman omaa armeijaa oleva Luxemburg pystyi selviämään vieraiden sotajoukkojen kulkiessa useita kertoja maan läpi, millaista siviilielämä miehitetyssä maassa oli, kuinka vastarinta toimi ja miten miehiä joutui sotimaan eri armeijoissa toisiaan vastaan.
Pistäydyimme myös pikaisesti Luxemburg Cityssä ja kävelimme lyhyen kierroksen katedraalin ja suuriruhtinaan palatsin ympäristössä.
Tämän jälkeen jätimme Ardennien taistelut, jotka päättyivät tammikuun lopulla 1945 saksalaisten perääntyessä takaisin asemiin, joista olivat lähteneet ja sitten niistä edelleen kohti Saksan ydinalueita.
WATERLOON TAISTELU 18.6.1815
Siirryimme 200 vuotta historiassa taaksepäin ja Waterloohon. Siellä valtaosa joukostamme kiipesi 226 askelta, 41 metriä korkealle ”Leijonakukkulalle” katsomaan ympärillä olevaa peltomaisemaa, jossa melko tarkkaan 200 vuotta sitten 18.6.1815 Napoleonin ja Wellingtonin herttuan johtamat suuret sotajoukot kävivät tuon erään maailman historian tunnetuimmista taisteluista. Preussilaisten saavuttua taistelun kestäessä avittamaan englantilaisten joukkoja, Napoleon joutui tunnustamaan häviönsä ja pakenemaan Pariisiin, josta vähän ajan kuluttua vangittuna vietiin St Helenan saarelle.
I MAAILMANSOTA; YPRES
Waterloon jälkeen suuntasimme bussin kohti Ypresiä, jossa majoituimme kaksi yötä. Matkalla Lehtonen selosti sodan juuria ja osapuolten muodostumista, saksalaisten hyökkäystä Belgian kautta Ranskaan, läntisen rintaman muodostumista ja sodan muuttumista pitkälliseksi asemasodaksi. Hän kertoi, että I maailmansodassa mobilisoitiin kaikkiaan 68 miljoonaa sotilasta, joista kaatui lähes 9 miljoonaa. Huolimatta läntisellä rintamalla sodan muuttumisesta asemasodan luonteiseksi niin taisteluja käytiin jatkuvasti ja rintamalinjat vaihtelivat. Vastahyökkäyksillä vallattiin takaisin menetettyjä asemia. Sodan ominaispiirteitä oli juoksuhautojen rakentaminen kummallekin puolelle. Usein ne olivat vain kymmenien metrien päässä toisistaan. Jatkuvat sateet muuttivat asemat mutavelliksi, johon vaikutti myös soinen maaperä. Kummankin osapuolen tappiot olivat
erittäin suuret. Hyökkäysvaunut tulivat asearsenaaliin mukaan. Kaasua käytettiin ensimmäiseksi juuri Ypresin alueella, jonne suuntamme oli. Myös korpraali Adolf Hitler taisteli saksalaisten riveissä näissä maisemissa.
Illalla saavuimme hotelliimme Ypresin kaupungissa. Bussinkuljettajamme, joka asuu lähellä Ypresiä, kertoi meille jokapäiväisestä seremoniasta ”Last Post”, ”Iltahuuto” ensimmäisen maailmansodan muistomerkillä nimeltään Menin Gate. Mekin siirsimme illallisen aikaa ja kävelimme klo 20 alkavaan seremoniaan, joka on vuodesta 1929 alkaen tapahtunut joka ilta lukuun ottamatta saksalaisten miehitysvuosia.
Muistomerkin ympärille oli kerääntynyt tungokseen asti ihmisiä. Osa oli juhla-asuihin pukeutuneita viime sodan veteraaneja. Tilaisuus alkoi lipputervehdyksellä ja torvisoitolla. Sen jälkeen laskettiin erilaisten ryhmien seppeleitä juhlallisesti muistomerkillä olleeseen seppeletelineeseen. Tilaisuus päättyi samoin kuin alkoi. Muistomerkkiin, joka on riemukaari-tyyppinen, on kirjoitettu yli 54.000 ensimmäisessä maailmansodassa Ypresin alueella kadonneen englantilaisen ja brittiläisen Commonwealthin sotilaan nimet. Vuonna 1927 vihitystä muistomerkistä aloitteen oli aikanaan tehnyt Winston Churchill.
Neljännen retkipäivän aluksi tutustuimme Ypresin lähellä olevaan Tyne Cotin sotilashautauismaahan, johon on haudattu 12.000 englantilaista ja Brittiläisen Imperiumin sotilasta. Upeaa hautausmaata kiertää korkea muuri, johon on kirjoitettu 35.000 kadonneen sotilaan nimet.
Lähellä Ostendea Atlantin rannalla on Raversyde Atlantikwall niminen hieno museo, joka on tehty saksalaisten rakentaman Atlantin Vallin osaksi, jonka tarkoitus oli suojella länsipuolelta Ostenden satamaa. Tämä oli kohteemme, joka pienen etsiskelyn jälkeen löytyi. Jälleen erinomainen kohde, joka on säilynyt hyvin, koska ei joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Alueella on lukuisia raskaita tykkejä, osa avoimia, osa bunkkereissa, ilmatorjunta-aseita, monia miehistösuojia, ammusbunkkereita, ruokatarvikkeita varten omat suojatilat. Alueella on tunnelikäytäviä 2-3 kilometriä. Tämän bunkkerimuseon ja rannan välillä kulkee nyt sekä rautatie että maantie. Aikanaan ranta on ollut vahvasti miinoitettu ja esteitä runsaasti maihinnousun varalta. Todella antoisa kohde, jota antoisuutta lisäsi oppaamme, joka puhui englantia saksalaisella r-vahvuisella ääntämyksellä.
Lounasta varten ajoimme lähellä olevan Bryggen vanhaan kaupunkiin. Hyvän lounaan jälkeen palasimme bussimme parkkipaikalle paitsi eräs ystävämm, jonka löytämiseksi panimme pystyyn etsintäoperaation, johon pyysimme mukaan myös paikallisen poliisin. Aloimme huolestua, kun hänen puhelimeensa emme saaneet yhteyttä eikä mies mitenkään ilmoittanut meille olevansa eksynyt. Sittemmin kävi ilmi, että puhelin oli rikki ja hotellissa. Runsaan kahden tunnin etsinnän jälkeen päätimme antaa paikallisten viranomaisten hoitaa eksyneen etsinnän ja lähdimme kohti Ypresiä ja illallista Lehtimäen jäädessä Bryggeen pitämään yhteyttä viranomaisiin.
Kun saavuimme hotelliin, siellä ystävämme oli meitä vastassa olutlasi kädessään ”ihmetellen” missä oikein olimme viipyneet. Kävi ilmi, että hän oli todella ollut eksyksissä ”hukassa”, lähettänyt allekirjoittaneelle emailin, mutta minun älypuhelimeni ei ota ulkomailla vastaan sähköpostia eli päällä oli rajoitin. Hän oli löytänyt rautatieaseman ja tullut junalla Ypresiin. No menetimme yhden museon, harjoittelimme etsintää ja saimme illallisen yhteydessä ystävämme tarjoamat kuohuvaiset sekä avecit. Tulipa yksi episodi retken muistikansioon. Illallisen yhteydessä puheenjohtaja kiitti Lehtosta ja Lehtimäkeä erittäin hyvin vedetystä ja opastetusta retkestä ja luovutti heille kirjalahjat. Hän kiitti myös osanottajia innokkuudesta ja hyvästä toveruudesta. Hän lupasi myös matkojen jatkuvan.
Eturivissä oikealla asiantuntijaoppaamme Yrjö Lehtonen ja kolmas vasemmalta matkan käytännön järjestelyistä vastannut Jouni Lehtimäki.
NATO
Viimeisenä päivänä ohjelmassamme oli käynti Suomen edustuston vieraana NATO:ssa. Tarkkojen turvatarkastusten jälkeen pääsimme edustuston avustajan Tuula Niirasen ohjauksessa sisään. Kameroita ja kännyköitä ei saanut viedä porttien sisäpuolelle ja myös passintarkastus kuului asiaan.
Kuulimme kaksi mielenkiintoista, ajankohtaista esitystä. Eversti Tuomo Repo totesi yleisen turvallisuuspoliittisen tilanteen Euroopassa muuttuneen viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. NATO on muuttanut strategiaansa kriisien hallinnasta omien alueiden yhteiseen puolustamiseen. Kriisien hallintaa ei suinkaan ole unohdettu, mutta painopistettä on muutettu. Kehittämisen painopisteessä ovat yhteiseen puolustukseen kykenevät joukot sekä oman alueen ulkopuolella liikkuvat, toimintaan kykenevät joukot. Pääuhka on hybridiuhka. Venäjästä ei NATOssa puhuta vihollisena. Eräissä NATO-maissa ollaan ainakin osittain palaamassa asevelvollisuuteen. NATOssa sotilaat valmistelevat ja toimeenpanevat, poliitikot päättävät.
Suomi ja Ruotsi ovat keihäänkärkimaita Natokumppanuudessa. Suomen etuna on, että kaikki viranomaiset toimivat yhteistyössä turvallisuuden hyväksi. Viime syksynä allekirjoitetun isäntämaasopimuksen pohjalta NATOn joukot voisivat käyttää omiin sotilaallisiin operaatiohinsa Suomen aluetta Suomen erikseen tehdyllä poliittisella päätöksellä.
Ministerineuvos Kaihilahti kertoi Suomen kumppanuudesta sovitun vuonna 1994. Edustusto on ollut vuodesta 1997. NATOssa on nyt 28 jäsentä, joista 22 EU:n jäseniä, lisäksi USA, Kanada, Norja, Islanti, Turkki ja Albania. EU-kansalaisista 94 % on NATOn jäsenmaissa. Kumppanuus lähtee kumppanin omasta itsevaltaisesta räätälöinnistä. Kumppanuus ei tuo turvatakuita vain jäsenellä on 5. artiklan mukaiset turvatakuut. Venäjän kanssa tehtiin vuonna 1997 strateginen kumppanuussopimus. Nyt tuota kumppanuutta ei ole. Käytännön yhteistyö on jäädytetty, mahdollisuus poliittiseen vuoropuheluun on olemassa.
NATO-edustustossamme käy vuosittain vieraita noin 70 ryhmää politiikoista ja sotilaista koululais- ja kansalaisryhmiin. NATO:lle on valmistumassa uusi iso rakennus nykyistä päämajaa vastapäätä kadun toiselle puolelle.
(kuva Tuula Niiranen)
TIETOKILPAILUT
Kun mukana on kurssiveljemme Reijo Salminen, niin on myös tietokilpailuja monipuolisine kysymyksineen. Meillä oli kolme erillistä kilpailua. Ensimmäisen voitti Jorma Lempinen ja kaksi muuta Pertti Timonen. Tässä on muutama esimerkki lähes 50 kysymyksestä vastauksineen.
Mitä asetta käytettiin ensi kertaa I maailmansodassa? Panssarivaunua.
Mihin lajiin panssarikenraali George S. Patton osallistui Tukholman 1912 olympiakisoissa? Nykyaikaiseen viisiotteluun.
Mikä NATOn jäsenvaltio ei kuulu FIFA:an? Britannia.
Mitä erikoista oli kenraali Dwight SD: Eisenhowerin pyjamassa Euroopan matkalla? Arvomerkit, viiden tähden kenraali.
Hamilton, Rosberg, Vettel ja Räikkönen, mikä kuulu ooppera? Carmen.
Mistä kivuliaasta taudista Napoleonin sanotaan kärsineen Waterloon taistelun aikana? Peräpukamista.
Kuka on ainoa henkilö, joka on kätellyt sekä Leniniä, Stalinia, Hitleriä, Churchillia, Rooseveltia, Paasikiveä ja Kekkosta, muttei ei koskaan Mannerheimia? Vjatshelav Molotov.
Mikä on juomasekoitus, jota ei juoda? Molotov Cocktail.
LOPUKSI
Kiitos kaikille mukana olleille ja erityisesti asiantuntijaoppaallemme Yrjö Lehtoselle ja käytännön järjestelyistä vastanneelle Jouni Lehtimäelle. Vuoden päästä syksyllä matkaamme todennäköisesti jääkärien jäljillä Baltiassa ja pistäydymme Valko-Venäjän puolella Minskissä. Sitä ennen kuitenkin juhlimme kurssimme 50-vuotisjuhlan merkeissä Haminassa 6-7.4,2016.