Viipurinlahti kesällä 1944
RUK 120-kurssin retki 21.-22.5.2014
Tali-Ihantalan, Ilomantsin, Nietjärven ja Vuosalmen taistelut kesällä 1944 ja niissä saavutetut torjuntavoitot ovat useille tuttuja. Näiden lisäksi hyvin ratkaisevia jatkosodan päättymiseen syksyllä 1944 ja Suomen itsenäisyyden säilymiseen olivat taistelut, jotka käytiin Viipurinlahdella heinäkuun alussa. Näiden taistelujen kulkuun ja taistelupaikkoihin tutustuminen oli RUK 120-kurssin 21.-22.5.2014 toteuttaman sotahistoriallisen retken tavoite.
Matkamme asiantuntijaoppaana toimi prikaatinkenraali evp Asko Kilpinen. Bussimatkalla kohti itärajaa 45 kurssilaista käsittava osanottajajoukkomme katseli Asko Kilpisen johdolla toteutetun DVD:n “Viipurinlahti kesälla 1944”. Tämä ja Asko Kilpisen suulliset selvitykset eri vaiheissa antoivat erinomaiset tiedot meille retkemme tavoitteen mukaisesti Viipurinlahden torjuntataistelujen merkityksesta jatkosodan lopputulokselle. Meille tuli tunnetuiksi Uuras, Suonionsaari, Ravansaari, Turkinsaari, Teikarinsaari, Melansaari ja monet pienemmät saaret ja niemet. Vihollisen tarkoituksena oli Viipurinlahden saarten kautta hyökätä lahden länsirannalle mantereelle, saada sinne sillanpääasema ja katkaista Viipuri-Hamina tie. Tämän jälkeen ensisijaisena tavoitteena oli hyökätä pohjoisen suuntaan Tali-Ihantalassa neuvostoliittolaiset pysäyttäneiden suomalaisten V. AK:n ja IV. AK:n sivustaan ja taakse ja siten saarrostaa puolustajien pääosat.
Hyökkäys Viipurinlahden saariin alkoi voimakkaalla tykistötulella 30.6. Varsinaiset maihinnousutaistelut alkoivat aamulla 4. 7. hyökkäyksellä Suonionsaareen ja Teikarinsaareen. Vihollisella oli käytössaan noin 100 alusta, runsaasti raskasta aseistusta ja kaikkiaan 8000 miesta. Ilmavoimat tukivat pommituksin hyökkääjiä. Suomalaisilla oli saarissa vajaa 2000 sotilasta, eikä juuri lainkaan raskaita suorasuuntausaseita. Tykistöä saatiin lisää taistelujen alettua. Taistelut saarissa olivat rajuja. Puolustajienkin kannalta meri asetti rajoituksia taisteluille. Suornalaiset pystyivät kuitenkin sitkeästi puolustamaan ja vastahyökkäyksiä tehden hidastamaan vihollisen etenemista. Monissa tapauksissa viimeiset suomalaiset siirtyivat saaresta toiseen uimalla.
Tärkeä vahvennus saatiin, kun saksalainen 122. divisioona “Greif” otti rintamavastuun lahden mantereen puolella. Tämä saksalaisdivisioona siirrettiin Baltiasta ja oli kokenut ja raskaasti aseistettu. Suomalaisten oli saari saarelta annettava periksi voimakkaalle vihulaiselle ja vetäydyttävä mantereelle. Pienehköja saaria Uuraan pohjoispuolella jäi sodan loppuun saakka suomalaisten haltuun. Viimeisen suuren maihinnousuyrityksen mantereelle neuvostojoukot tekivat Harjuniemessa 9.7. Tämä torjuttiin pääasiassa saksalaisen 122. divisioonan toimesta. Maihinnousujen torjunnassa oli myös saksalaisten evl Kurt Kuhlmeyn lento-osastolla tärkeä osuus. Taisteluissa neuvostoliittolaiset menettivat 2000 miesta, suomalaiset 800. Viipurinkahden taisteluja voidaan pitää ansaitusti yhtä tärkeinä itsenäisyytemme säilymiselle kuin Tali-Ihantalan taisteluja.
Kävimme Uuraassa, jossa rannassa näimme paikan, josta neuvostojoukot hyökkäsivät Ravansaareen. Samoin torstaina paluupäivänä kävimme Harjuniemessä alueella, jossa torjuttiin viimeiset maihinnousuhyökkäykset. Teikarinsaari ja muut taistelunäyttämönä olleet saaret ovat nykyään suljettuja alueita eikä niihin voida tehdä retkiä.
Toisena tavoitteenamme oli saada selvitystä Viipurin taisteluista 20.6.1944. Viipuria puolustamaan oli komennettu 20. prikaati komentajanaan jääkärieversti Armas Kemppi. Prikaatin siirto Syväriltä oli sujunut hitaasti niin, että se ehti Viipuriin vasta 19.6. vailla riittäviä ampumatarvikkeita. Neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksensä 20.6. klo 7 aamulla. Erinäisten väärinkäsitysten johdosta, erityisesti majuri Kurt Bäckmanin johtaman 2. pataljoonan lohkolla kaupunkisotaan täysin tottumattomat joukot alkoivat vetäytyä puolen päivän jälkeen suurelta osin järjestäytymättömästi osin pakokauhun vallassa. Yritykset vastaiskuihin eivät lähteneet käyntiin ja Viipuri oli menetetty muutamassa tunnissa. Viipurin linnan tornissa liehunut Suomen lippu haettiin pois puoli kuuden maissa iltapäivällä ja sen jälkeen Linnansilta räjäytettiin. Neuvostoliiton lippu nousi torniin hetkeä myöhemmin.
Ajoimme bussilla kutakuinkin suomalaisten asemia hyökkäyksen alkaessa myötäillen Kilpisen kertoessa joukkojen sijainnista ja kuinka sinänsä melko huonot asemat jätettiin vähäisin taisteluin. Samoin kävimme Pappilanniemessä, jossa oli jäljellä vielä it-asemien jäänteitä. Torstaina Viipurista kohti rajaa lähtiessämme pysähdyimme räjäytetyn Kivisalmensillan läntiselle rannalle Tienhaaran alueella. Siellä Kilpinen selosti hyvinkin yksityiskohtaisesti 22.6.1944 alkaneita taisteluja, joilla JR 61 komentajanaan ev.ltn Alpo Marttinen torjui kaikki ylimenohyökkäykset kapean salmen yli. Sodan loppuun saakka Tienhaaran maasto pysyi suomalaisten hallussa. Kuulimme jälleen kuinka merkittävässä asemassa niin Tiehaaran kuin Tali-Ihantalan taisteluissa oli suomalaisten tykistö ja niiden kyky keskittää monen patteriston tuli yhteen kohteeseen. Usein pystyttiin jo neuvostojoukkojen hyökkäyksen valmisteluun iskemään ja aiheuttamaan suuret tappiot ennen hyökkäyksen liikkeellelähtöä. Marttinen sai ansioistaan Marskilta haluamansa everstin arvon heti torjuntataistelujen jälkeen. Myöhemmin joulukuussa hän sai Mannerheimristin. Sittemmin Marttisesta lähdettyään maasta tuli myös USA:n armeijan
eversti.
Torstaina meille oli varattu aikaa tutustua Alvar Aallon suunnittelemaan Viipurin kirjastoon. Totesimme saneerauksen nyt valmistuttua sen olevan hienossa kunnossa aina Aallon tuoleja myöden. Torstain lounaan nautimme Pyöreän tornin ravintolassa. Sen jälkeen suuntasimme Viipurin tuomiokirkon raunioille, jonne on Suomen valtion toimesta pystytetty sankarivainajien muistomerkki. Kurssimme puheenjohtaja Puntila ja hallituksen jäsen Tuunainen laskivat kurssimme havuseppeleen muistomerkille retkeläisjoukon ollessa järjestäytyneenä kolmiriviin muistomerkin äärelle. Kurssimme pastori rovasti Uronen luki rukouksen ja lyhyt kunnianosoitus päätettiin yhteisesti laulettuun virteen .
Ennen Viipurista poistumista tutustuimme hiljattain Viipurin linnassa avattuun historialliseen näyttelyyn. Mielenkiintoinen näyttely on rakennettu sen ajan mukaan ketkä ovat Viipuria hallinneet. Vuosia 1918-1944 käsittelevä aika on suomalaisten toimesta rakennettu objektiivinen esitys tuon ajan Viipurista. Sen jakson osalta selostus on neljällä kielellä venäjä, suomi, englanti ja ruotsi. Muuten sinänsä mielenkiintoisessa näyttelyssä valitettavasti tekstit ovat vain venäjäksi.
Retkemme kevennyksenä Reijo Salminen järjesti perinteiseen tapaa bussimatkojen aikana parikin tietokilpailua. Niiden palauttamisen yhteydessä saimme oikeiden vastausten ohessa kuulla hauskoja anekdootteja ja kaskuja. Harjuniemessä nautimme retkemme päätteeksi matkamme operoinnista hyvin huolehtineen VL-Matkojen tarjoamat kuohuviinit, ja joukkomme lauloi Reijo Salmisen johdolla Finlandian ja Maamme-laulun. Liikenne Vaalimaalla on hiljentynyt. Mennen tullen rekkoja oli jonossa kummallakin puolen vain 25-30 ja busseja mennessä 2. Tullessa bussimme oli ainoa, henkilöautojakin oli vain muutamia. Samoin suomalaisten turistien määrä Viipurissa oli todella vähäinen. Kauppahallissakin olimme lähes ainoat asiakkaat.
Lopuksi todettakoon retken olleen jälleen antoisa, kiitos erityisesti asiantuntijaoppaamme Asko Kilpisen laajalle asiantuntemukselle matkamme aiheista. ”Viipurinlahden taistelut kesällä 1944″ -retki oli mielenkiintoinen rengas kurssimme toteuttamien sotahistoriallisten retkien ketjuun.
Espoossa, Puolustusvoimien lippujuhlan paivän 2014
Olli Puntila