RUK 120 – Hamina 11.12.1965 – 25.3.1966

Kun kurssimme Saksan matka oli jälleen siirtymässä koronan takia vuodella eteenpäin syksyyn 2022, hallituksemme ryhtyi toteuttamaan jo aikaisemmin alustavasti hahmoteltua varasuunnitelmaa – retkeä Ahvenanmaalle. Peruste oli myös se, että kuluvana vuonna tulee kuluneeksi 100-vuotta Ahvenanmaan itsehallinosta.

Matkan ajankohdaksi tuli vilkkaimman turistikauden jälkeinen aika 16.-19.8.2021. Retken käytännön järjestelyistä vastasi jälleen Vihdin Liikenne Oy/VL-Matkat. Matkanjohtajana toimi meille Viipurinlahden retkeltä vuonna 2014 tuttu ja Ahvenanmaan hyvin tunteva prikaatikenraali Asko Kilpinen. Bussinkuljettajana toimi Heikki Lylynlahti omistamallaan bussilla.

Retkellä oli yhteensä 27 osanottajaa. Suurin osa oli monilla aikaisemmillakin matkoilla olleita veteraaneja, mutta oli pari ensikertalaistakin.

Lähdimme maanantaina 16.8. aamulla Mannerheimin ratsastajapatsaalta. Kilpinen antoi bussimatkalla aimo annoksen tietoutta rannikkopuolustuksemme menneestä ja nykyisestä tilanteesta samoin retkemme kohteista.
Aika monelle oli Paraisilta kahden lauttamatkankin sisältävä Nauvon kautta Korppooseen kulkeva saaristotie uusi hieno kokemus. Nauvon keskustan satamassa kävimme syömässä kevyen lounaan jo kiivaamman turistikauden jälkeen hiljenneissä ravintoloissa. Korppoossa ajettiin bussi saaristolauttaan, ja retkeläiset siirtyivät ravintolatilaan nauttimaan virvokkeita ja keskustelemaan maailman ja Suomen menosta. Kahden ja puolen tunnin merimatkan jälkeen saavuimme Kökarin satamaan, josta siirryimme bussilla merivartioasemalle, jossa vartiovene oli miehistöineen tehtävässään merellä. Tästä johtuen Kilpinen esitteli asian hyvin tuntien merivartioaseman tehtäviä ja resursseja.
Majoituimme hotelli Brudhälliin, joka oli meille juuri sopivan kokoinen, täytimme sen.
Hyvän täyteläisen illallisen aluksi yhdistys tarjosi retkeläisille alkudrinkit ja lopuksi Reijo Salminen piti perinteisen tietokilpailun, jonka jälleen kerran voitti Jorma Lempinen Lasse Paajasen tarjotessa kovan vastuksen.

Aamiaisen jälkeen tiistaina 17.8. ajoimme Kökarin kirkolle, jossa Kilpinen kertoi kirkon historiasta ja Ulla-Lena Lundbergin 2012 Finlandia-palkinnon saaneeseen “Jää” (Ilmestyi alunperin ruotsiksi nimellä”Isen”) -nimiseen romaaniinkin päässeen kertomuksen nuoren pastorin hukkumisesta hänen ajaessaan seuroista illalla pyörällä jäällä kotiin ja pyrkiessään pelastamaan mukanaan olleet kirkon tavarat.
Kirkonmäeltä oli upeat näköalat Kökarin saariston yli merelle. Kirkon vieressä on ollut fransiskaaniluostari. Kilpisen mukaan luostarissa on ollut sekä munkkeja että nunnia. Luostarin ajoilta tehdyistä kaivauksista on kirkon vieressä olevassa rauniossa näyttely, johon tutustuimme.

Tämän kirkonmäellä käynnin seurauksena kolme retkeläistä kaivoi illalla punkkeja sääristään.
Tutustuimme Kökariin bussilla laajasti ennen kuin puolenpäivän aikaan siirryimme saaristolauttaan, joka ajoi Sottungan kautta Ahvenanmaan mantereen Långnäsin satamaan. Jälleen näimme hienoa saaristoa samalla kun söimme kevyttä lounasta, joimme virvokkeita ja jatkoimme pienemmissä seurueissa elämämme vaiheiden kertomista ynnä muuta jutustelua.

Satamasta ajoimme Maarianhaminan ohittaen Eckeröön katsomaan sen kuuluisaa arkkitehtien Engelin ja Bassin yhdessä suunnittelemaa postitaloa. Vuonna 1828 valmistuneen suuren ja mahtavan empiretyylisen postitalon tuli näyttää Ahvenanmaan läntisellä rannikolla Venäjän keisarikunnan vallan suuruutta muutaman peninkulman leveän meren toisella puolen olevalle Ruotsin kuningaskunnalle.

Postitalossa oli ahvenanmaalaisten tekstiilitöiden tekijöiden hieno näyttely, jota meille esitteli ruotsiksi erinomainen opas. Postitalon tutustumisen jälkeen ajoimme Käringsundin viehättävään kalasatamaan, jonka ravintolat ja kalamyymälät olivat jo myös hiljentyneet vilkkaan kesän jälkeen.
Maarianhaminaan ajettuamme majoituimme Hotelli Arkipelagiin, jossa nautimme illalla hyvän illallisen.

Keskiviikkoaamuna suuntasimme kohti Bomarsundia. Saavuttuamme linnoituksen alueelle Kilpinen kertoi karttojen äärellä Bomarsundin linnoituksen rakentamisesta. Linnoituksen suunnittelu oli aloitettu heti Suomen sodan päättymisen jälkeen Ahvenanmaan siirtyessä Venäjän vallan alle. Rakentamistyöt aloitettiin 1830. Krimin sodan syttyessä 1853 noin 40 prosenttia suunnitellusta oli ehditty rakentaa.
Englannin ja Ranskan laivastot hyökkäsivät Bomarsundin linnoitusta vastaan elokuussa 1854 massiivisesti tykkitulella. Muutaman päivän taistelujen jälkeen linnoituksen komendantti Bodinco antautui. Voittajat ottivat paljon vankeja ja räjäyttivät linnoituksen hajalle. Krimin sodan jälkeisessä Pariisin rauhassa 1856 päätettin Ruotsin vaatimuksesta, että Ahvenanmaa tuli pitää demilitarisoituna alueena.

Ajoimme ylös Notvikstornetin raunioiden äärelle, jossa Kilpinen näytti missä linnoituksen isot tornit olivat olleet. Sieltä myös saatoimme nähdä miten linnoitus oli suunniteltu sulkemaan tietyt laivaväylät.

Siirryttyämme Kastelholman linnaan meillä oli siellä hyvä suomenkielinen opas Tiina Aura. Linna on rakennettu 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa. Se oli Ahvenanmaan hallinnollinen keskus vuoteen 1634 saakka. Siellä on vieraillut aikanaan kuningas Kustaa Vaasa, joka läänitti Ahvenanmaan pojalleen Juhana Herttualle. Siellä oli jonkin aikaa vallasta syöksemisensä jälkeen vankina Erik XIV. Myöhemmin linna rappeutui ja kärsi tulipaloista. Suomen sodan jälkeen Venäjän vallan aikaan Bomarsund tuli vallan keskukseksi Ahvenanmaalla. Kastelholman linna oli pitkät ajat vankilana. 1900-luvun jälkipuoliskolla aloitettiin linnan restaurointi. Nykyään linna on suosittu turistikohde, jonka tiloissa pidetään myös sen historiaan liittyviä näyttelyjä.

Sotahistoriaan liittyviin kohteisiin tutustumisen jälkeen siirryimme lähellä sijaitsevaan, tunnetun kokin Michael Björklundin Smakbyn ravintolaan hyvälle lounaalle.

Lounaan jälkeen ajoimme bussilla yhteen retkemme pääkohteeseen Maarianhaminan eteläpuolella sijaitsevaan kauppaneuvos Anders Wiklöfin upeaan Andersuddeen, joka on Wiklöfin vapaa-ajan asunto ja taidekokoelmien sijaintipaikka. Siellä meidät vastaanotti viehättävä Gun Styrström, joka toimi asiantuntevana suomenkielisenä oppaanamme tutustuessamme todella mielenkiintoiseen monessa vaiheessa rakennettuun rakennukseen ja siellä olevaan Wiklöfin harvinaisen hienoon taidekokoelmaan. Kokoelmaan kuuluu lukuisia Suomen taiteen n.s. kultakauden huipputaiteilijoiden sekä myös eräiden ruotsalaisten eturivin taiteilijoiden maalauksia, joita oppaamme meille esitteli todella suurella asiantuntemuksella. Esillä on noin 150 taideteosta. Monet teoksista ovat satojen tuhansien eurojen arvoisia. Useat niistä Wiklöf on ostanut kansainvälisistä huutokaupoista. Ilman Wiklöfiä ne olisivat menneet kansainvälisille keräilijöille.

Vierailumme lopuksi Wiklöf esitteli meille vielä alueella olevan mahtavan Areenan, johon mahtuu 1600 katsojaa katsomaan tennisottelua ja lähes 3000 kuuntelemaan konserttia. Valitettavasti sade esti meitä tutustumassa alueen hienoon puistoon kuvanveistoksineen.

Kun olimme runsaan puoli tuntia olleet siellä, kauppaneuvos Wiklöf tuli paikalle kertoen myös itse välillä jotain tietyistä teoksista. Wiklöfin vieraana on ollut Andersuddessa monia tunnettuja henkilöitä. Isäntä esitteli meille ylpeänä lasiesinettä, jonka Bill Clinton oli vieraillessaan antanut lahjaksi. Lasivadin pohjassa oli vieraan nimikirjoitus kaiverrettuna.

Kun olimme katsoneet päärakennuksen työt, meitä pyydettiin siirtymään läheiseen pienenpään rakennukseen Orangerihin. Siellä Wiklöf kertoi ruotsiksi lyhyesti elämästään ja luovutti meille jokaiselle joko suomenkielisen tai ruotsinkielisen pari vuotta sitten ilmestyneen elämänkertansa ”Muurarin pojasta miljonääriksi”sekä Andersudden taiteesta tehdyn hienon taidekirjan. Jukka Härmälä kiitti retkeläisten puolesta saamastamme mahdollisuudesta vierailla siellä. Yhdessä puheenjohtajan kanssa hän luovutti kurssimme 50-vuotiskirjan Wiklöfille ja oppaallemme.

Vierailumme lopuksi Wiklöf esitteli meille vielä alueella olevan mahtavan Areenan, johon mahtuu 1600 katsojaa katsomaan tennisottelua ja lähes 3000 kuuntelemaan konserttia. Valitettavasti sade esti meitä tutustumassa alueen hienoon puistoon kuvanveistoksineen.

Viimeisen retkipäivän aamuna suuntasimme bussin Ahvenanmaan Merivartioasemalle. Siellä sateisena aamuna varapäällikkö Jalava bussissa selosti merivartioaseman toimintaa ja resursseja. Asema vastaa laajasti Suomen lounaisen merirajan ja -alueen vartioinista. Maarianhaminassa sijaitsevan pääaseman lisäksi on Kökarissa toinen miehitetty asema, jossa olimme käyneet ensimmäisenä retkipäivänä. Meriliikenteen vartionti tapahtuu pääasiassa teknisin välinein esim kameroin. Jos jotain erityistä havaitaan lähetetään paikalle vartioalus selvittämään häiriö tai luvaton alus.

Seuraavana ohjelmassa oli Ahvenanmaan maaherran Peter Lindbäckin tapaaminen. Hän otti meidät vastaan Maakuntahallituksen talon auditoriossa, koska maaherran omassa virkatalossa ei ole auditoriota. Maaherra on Ahvenanmaalla Suomen valtion edustaja. Kuten Lindbäck sanoi, hän on tasavallan presidentti Sauli Niinistön edustaja.
Suomen ainoa maaherra piti meille loistavan puolentoista tunnin mittaisen oppitunnin suomeksi Ahvenanmaan itsehallinnosta, sen suhteessa koko Suomen lainsäädäntöön, eräiden EU:n direktiivien määräysten erillisistä sisällöistä Ahvenanmaalla ym.
Hän kertoi ahvenanmaalaisten kotiseutuoikeudesta ja muun muassa sen tuomasta vaalikelpoisuudesta maakuntavaaleissa, oikeudesta omistaa ja hallita kiinteistöjä maakunnassa ja harjoittaa elinkeinoja siellä. Kotiseutuoikeus on periytävä, mikäli asuu maakunnassa.
Mannermaalta Ahvenanmaalle muuttava Suomen kansalainen voi saada kotiseutuoikeuden, kun on asunut vähintään viisi vuotta Ahvenanmaalla ja hallitsee täysin ruotsinkielen. Kotiseutuoikeuden menettää, jos asuu yli viisi vuotta Ahvenanmaan ulkopuolella.

Lindbäck kertoi, että Ahvenanmaan väkiluku on kasvava nykyään yli 30.000, joista 35 prosenttia on sellaisia, jotka ovat syntyneet muualla ja jotka edustavat yli 80 kansallisuutta. Äidinkielenään puhuu ruotsia 87 prosenttia, suomea 5 prosenttia ja 50 eri kieltä 8 prosenttia. Ahvenanmaalla toimii yli 2.000 yritystä. Ennen koronaa työttömyys oli 3 prosenttia, vuosi sitten 12 prosenttia, nyt ehkä noin 6 prosenttia. Ahvenanmaalla turismi on erittäin tärkeä elinkeino ja tänä vuonna se on alkanut elpyä koronasta. Lindbäck korosti, että Ahvenanmaa ei saa erityistä tukea emovaltiolta vaan se mikä tulee valtion budjetin kautta on vastaavasti ahvenanmaalaisten veroina ym maksuina maksamaa.

Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu Krimin sodasta lähtien. Viimeksi Pariisin rauhassa 1947 määriteltiin Ahvenanmaan demilitarisoinnista, mutta ei neutraalisuudesta, kuten aikaisemmin Krimin sodasta lähtien.

Lindbäck totesi, että aikaisemmin ahvenanmaalaiset asevelvollisuusiässä olevat nuoret miehet palvelivat armeijan sijasta luotsilaitoksessa. Nyt kun luotsilaitos on ajettu hyvin alas, ahvenanmaalaiset miehet ovat käytännössä vapautettu asevelvollisuudesta. Kuitenkin on monia, jotka menevät vapaaehtoisina Suomen armeijaan, koska katsovat siitä olevan heille työelämässä hyötyä, varsinkin jos siirtyvät mannermaalle.

Puheenjohtaja Puntila kiitti maaherraa erinomaisesta, Ahvenanmaan erityisasemaa hyvin valaisevasta esityksestä ja luovutti hänelle kurssimme 50-vuotiskirjan.

Matkan aikana Kilpinen toi esiin useasti, että sotatilanteessa Suomen velvollisuus on puolustaa Ahvenanmaata. Sitä ei alueen demilitarisointi poista.

Kuvassamme kenraali Kilpinen ampuu kovilla. Takana Heikki Lylynlahti kaataa kuohista mukeihin

Ennen Viking Graceen siirtymistä tutustuimme vielä Merimuseoon ja museolaiva Pommeriin. Laivassa nautimme buffet-päivällisen. Turkuun saavuttuamme neljä retkeläistä jätettiin sinne ja muut ajoivat bussilla Helsinkiin. Puheenjohtaja kiitti matkanjohtaja-opas Asko Kilpistä ja bussinkuljettaja Heikki Lylynlahtea erittäin onnistuneesta johdatuksesta, samoin hän kiitti retkeläisjoukkoa hienosta mukanaolosta. Vielä lauloimme Retsin johdolla Maamme-laulun ennen kuin saavuimme sateisessa säässä Helsinkiin.
Espoossa 5.9.2021

Olli Puntila
Kuvat Esko Tainio