RUK 120-kurssin sotahistoriallinen retki Salpalinjaa seuraten Itä-Suomessa ja Kainuussa 10.-13.6.2019

Useiden toivomusten mukaisesti suunnattiin vuoden 2019 sotahistoriallinen retki Itä-Suomeen ja Kainuuseen tavoitteena tutustua nykyisen itärajan Suomen puoleisiin viime sotien taistelupaikkoihin sekä myös eräisiin aikaisempien sotien muistomerkkeihin. Ajankohta oli 10.-13.6.2019 eli kesä oli parhaimmillaan, kun bussilla teimme matkaa lähes 2000 kilometriä suomalaisen maaseudun kauniissa maisemissa. Matka toteutettiin jälleen VL-Matkojen kanssa sotahistorioitsija Juhani Vakkurin ollessa erinomaisena oppaanamme. Matkalaisia oli yhteensä 33 kurssilaista.

Taavetin linnoitus

Ensimmäisenä tutustumiskohteena oli Taavetin linnoitus Luumäellä. Linnoitus on 1700-luvun loppupuolen bastionilinnoitus, jonka venäläiset rakensivat vuoden 1743 Turun rauhan jälkeisen rajan itäpuolelle torjumaan mahdollisia ruotsalaisten hyökkäyksiä. Se kuului kenraali Suvorovin toimesta rakennettuun Pietaria turvaavaan linnoitusketjuun. Alueelle rakentui pieni linnoituskaupunki, jossa oli kymmeniä rakennuksia ja tuhansia sotilaita. Linnoitus menetti merkityksensä suomen sodan jälkeen ja lakkautettiin vuonna 1809. Osittain restauroitu linnoitus on mielenkiintoinen kohde.

Taavetin linnoitus
Taavetin linnoitus jykevine muureineen edustaa 1700-luvun bastioni-sotatekniikkaa.

Salpalinja

Kun Taavetin linnoituksen tarkoitus oli torjua lännestä tulevaa uhkaa, niin salpalinjan tarkoitus oli torjua viimeisenä salpana idästä hyökkäävä vihollinen. Salpalinjan kokonaispituus oli 1200 km Suomenlahdelta Lappiin. Sen rakentaminen aloitettiin talvisodan päättymisen jälkeen. Se oli valtava työmaa, jossa suurimmillaan työskenteli 35000 miestä ja 2000 lottaa. Rakennettiin mm 760 betonikorsua ja 225 km panssarikiviesteitä. Kesällä 1941, kun jatkosota alkoi, työ keskeytyi, mutta heinäkuussa 1944 töitä vielä jatkettiin.  Salpalinjalla ei koskaan taisteltu, mutta olemassaolollaan se vaikutti varmasti vihollisen käsitykseen hyökkäyksen jatkamisen kannattavuudesta kesällä 1944.

Retkeläiset tutustuivat Luumäellä olevaan salpa-asemaan, jossa on yksityisellä maalla konekivääriasema, panssariesteitä ja juoksuhautoja. Paikasta sai erittäin hyvän käsityksen Salpalinjan rakenteesta.

Kuhlmeyn lento-osasto ja rajamuseo Immolassa

Lappeenrannassa nautitun omakustanteisen lounaan jälkeen ajettiin Immolan lentokentälle, jossa tutustuttiin saksalaisen Kuhlmeyn lento-osaston toimintaan puolustustaistelumme ratkaisevina päivinä keskikesällä 1944 Vakkurin selvittämänä ja käytiin osaston muistomerkillä lentokentän laidalla. Ohjelman mukaisesti meidän piti lentokentällä tavata seuraavan kohteemme rajamuseon edustajat. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Puhelinsoittojen jälkeen saimme ohjeet ajaa rajamuseolle, jossa meidät vastaanotti museomestari Mikko Veijalainen.

Veijalainen selvitti erinomaisessa esityksessään rajavartioston nykyistä rakennetta ja tehtäviä. Rajavartijoiden ylivoimaisesti suurin tehtävä on lentokentillä, satamissa ja muilla rajanylityspaikoilla maahantulijoiden tarkastukset. Varsinainen rajojen vartiointi on suurelta osin moninaisen tekniikan suorittamaa. Kuitenkin edelleen itärajalla kulkee jatkuvasti myös rajamiespartioita koirineen.

Veijalainen esitteli myös rajamuseossa esilläolevia rajojen vartioinnin mielenkiintoisia vaiheita ja esineitä. Puntila luovutti Veijalaiselle kiitokseksi hyvästä esittelystä kurssimme 50-vuotiskirjan.

Simo Häyhän museo

Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului vielä Rautjärvellä sijaitseva Kollaa ja Simo Häyhä-museo. Museo sijaitsee historiallisella Miettilän reservikasarmialueella, jonka entisen sairastuvan ensimmäiseen kerrokseen on sijoitettu näyttely maailman kuuluisimmasta tarkka-ampujasta Simo Häyhästä. Häyhän koti sijaitsi muutaman kilometrin päässä paikasta. Talvisodan 3 kuukauden aikana Häyhän sanotaan ampuneen yli 500 vihollista ”pystykorvallaan”. Häyhä kehitti oman taktiikan tarkka-ammuntaan erityisesti talviolosuhteissa. Viikkoa ennen talvisodan päättymistä Häyhä haavoittui vaikeasti Kollaan taistelussa. Häntä ei huolittu tästä johtuen jatkosotaan. Sotien jälkeen Häyhä, joka oli ainoastaan 160 cm pitkä, hoiteli maanviljelijänä veljensä kanssa kotitilaansa.

Museon toisessa kerroksessa on mielenkiintoinen näyttely kuuluisista Kollaan taisteluista, joihin tutustuimme paikallisen oppaan johdolla.

Simo Häyhä -museo
Simo Häyhä: ”Mie tein sen mitä käskettiin”

Illaksi ajoimme Joensuuhun, jossa illastimme ja yövyimme hotelli Kimmelissä.

Ilomantsin taistelupaikat

Toisen päivän ensimmäinen kohde oli Ilomantsin taistelujen päämuistomerkki, joka koostuu kahdesta 122 mm:n haupitsista. Avaralla mäellä oli jatkosodan loppuvaiheessa heinä-elokuussa 1944 tykkipatterin tulenjohtopaikka. Mäeltä oli hyvä näkyvyys 5,7 kilometrin päässä olevaan hattuvaaraan, johon pyrkineiden vihollisjoukkojen hyökkäykset tykistökeskityksillä estettiin. Ilomantsin taisteluja johti kenraalimajuri Erkki Johannes Raappana.

Taistelijan talo

Ilomantsin hirsistä vuonna 1988 rakennettuun Taistelijan taloon ja sen ympäristöön on koottu alueen sotahistoriasta kertova monipuolinen kalusto-, esine- ja kuvanäyttely. Museon aihepiirin mukaisesti pukeutunut opas kertoi alueen ihmisten talvi- ja jatkosotakokemuksista. Saimme kuulla näyttelyesineisiin kuuluvan Mauno Koiviston konekiväärin löytymisestä, hänen käynnistään ja aseen tunnistamisesta.

Taistelijan talo
Museon opas kertoi läheistensä sota-ajan koettelemuksista Ilomantsissa tarkkaavaisille kurssilaisile

Lieksan taistelupaikat

Lieksan maisemissa ajeltaessa Vakkuri kertoi Nurmijärveltä rajan yli johtaneen Rukajärventien suunnan merkityksestä talvi- ja jatkosodassa. Talvisodassa vihollisen hyökkäys pystyttiin torjumaan Nurmijärven kylän laidalle. Jatkosodan aikana Nurmijärvi oli tärkeä huoltopiste Rukajärventien suunnan joukoille. Tutustuimme maastossa kahteen talvisodan hyökkäykset torjuneeseen kunnostettuun taisteluasemaan, Viisikkoon ja Änänkäisiin. Kuhmoon suuntautuvan tien varressa oli luonnonkaunis koski, jonka rannalle pysähdyimme nauttimaan näkymien lisäksi matkanjärjestäjän retkilounasta grillimakkaroineen.

Retkilounas
Maistuva ”retkigurmee” VL-Matkojen kokkaamana taistelupaikkojen välimaastossa.

Kuhmon taistelupaikat

Kuhmon ja rajalla olevan löytövaaran välisellä tiellä ajettaessa Vakkuri kertoi, mitä maaston eri paikoissa oli tapahtunut talvisodan torjunta- ja mottitaisteluissa. Vihollisen hyökkäys löytövaaran kautta oli edennyt lähes Kuhmon keskustaan saakka, kun se saatiin pysäytettyä Jyrkänkoskelle. Rajalle asti ulottuva vihollisjoukko pysähtyi ja talvisissa olosuhteissa eversti Hjalmar Siilasvuon johtamat suomalaisjoukot saivat vihollisen pilkottua useisiin motteihin. Vain muutama motti oli tuhoamatta talvisodan vihollisuuksien päättyessä. Maastossa tutustuimme Löytövaaran ja Kilpelänkankaan taisteluasemiin, vihollisen talviseen maastoon tekemiin majoituskyhäelmiin sekä suomalaisten muistomerkkiin. Retkeläisillä oli taisteluissa mukana olleiden läheisten kertomuksia ja kokemuksia, mikä toi yksilöiden näkökulmaa näihin vaikeisiin aikoihin.

Kuhmon talvisotamuseo

Ajoimme Kuhmoon, jossa tutustuimme talvisotamuseoon hotelli Kalevalan läheisyydessä. Opas Essi esitteli talvisodan taistelutapahtumien ja -välineiden ohella myös sotatoimien vaikutusta siviilien elämään. Arjen pyörittämiseen, siviilien majoitukseen, terveydenhoitoon ja moniin muihin asioihin löydettiin ratkaisuja. 

Majoituimme Kuhmossa hotelli Kalevassa ja illallinen oli hotellissa.

Suomussalmen taistelupaikat

Kolmantena päivänä matka suuntautui Suomussalmelle talvisodan kovien raatteentien taistelujen maisemiin. Matkalla pysähdyimme Lentiirassa, jossa kävimme ”kirveskansan kirkon” kivisellä muistomerkillä. Kirkko oli rakennettu paikalle 1812 kyläläisten omin piirustuksin ja voimin kirveellä veistäen. Kirkkoon mahtui 300 kirkkovierasta. Kirkko paloi 1940. Muistomerkin edessä on edelleen jalkapuu, johon joutumisen rikkomusluettelo kertoo osaltaan ajoista ja oloista.

Kirvaskansan kirkko
Palaneen ”Kirveskansan kirkon”muistoa vaalitaan paikalle pystytetyllä muistomerkillä

Vakkuri kävi ajon aikana karttojen kanssa läpi Raatteentien taistelujen eri vaiheet. Vihollinen hyökkäsi kahta tielinjaa pitkin Juntusrannan ja Raatteentien kautta ja sai 7.12.1939 haltuunsa Suomussalmen kirkonkylän. Suomalaisten vastahyökkäykset käytiin pohjoisella Juntusrannan lohkolla everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen johdolla. Raatteentien suunnalla vastahyökkäyksiä johti eversti Hjalmar Siilasvuo ja suunnitelmien laatijana oli majuri Alpo Marttinen. Kirkonkylän takaisin valtaus oli ohi 28.12.1939. Raatteentien eteläpuolella olevien järviteiden auraamisella joukot sijoittuivat useaksi hyökkäyskiilaksi 1.1.1940 alkaneisiin motitustaisteluihin. Vihollisen huoltotie rajalta 2 kilometrin päässä olevan Raatteen kylän kohdalla katkaistiin viikon kuluttua ja tämän jälkeen motit purettiin yksi toisensa jälkeen.

Raatteentien mottitaisteluiden kartta
Raatteentien mottitaistelut Talvisodassa. Lähde Raunio-Kilin, Talvisodan taisteluja.

Suomussalmen taistelut päättyivät 10.1.1940. Viholliselta jäi merkittävä kalustomäärä. Maastossa tutustuimme Likoharjun taistelupaikkaan ja Purasjoen taisteluasemiin. Täälläkin kurssilaisten läheisten kokemukset ja kertomukset valaisivat sodan kokemuksia. Raatteen rajavartioasemaan tutustuimme paikallisten oppaiden kertomuksin. Rakennus oli sodan kiireissä jäänyt polttamatta ja toimii nyt museona. Kurssiveli Esko Hussi muisteli, kun hän syksystä 1966 toimi jonkin aikaa opettajana Raatteen koulussa.

Purasjoen taisteluasemat
Kurssilaiset perehtyvät Raatteentien Purasjoen taisteluasemiin ja niiden merkitykseen

Raatteen portti

Vuonna 2014 uudistettu Talvisotamuseo kertoo Raatteentie-pienoismallin ja monin esinein Suomussalmen taisteluista. Opas kertoi raatteentielle viholliselta jääneen mittavan sotakaluston määrän olleen 48 junanvaunullista ja ajoneuvot lisäksi. Museon kokoelmiin odotetaan lähiaikoina tulevaa Kiantajärven jäälle pakkolaskun tehnyttä ja uponnutta lentokonetta, joka on nostettu ja entisöintityöt valmistumassa. Katsoimme Raatteentien taistelujen dokumenttifilmin. Bussista näimme talvisotamonumentin “avara syli”, jossa on 105 tuulessa soivaa kelloa muistuttaen talvisodan päivien määrästä. Ympäröivä kivipelto kuvaa kuolleiden määrää.

Suomussalmen taistelijoiden muistomerkki

Raatteentien Suomussalmen päässä on muistomerkki ”ikuinen liekki”, johon on kirjoitettu eversti Hjalmar Siilasvuon muistosanat hänen johtamilleen joukoille. RUK 120 –kurssilaiset ryhmittyivät kunniavartioon ja Puntila ja Filpus laskivat kurssilaisten kukkalaitteen muistomerkille. Reijo Salmisen johdolla laulettiin Finlandia. Matkan kurssilaisista otettiin muistomerkillä yhteiskuva ja nautittiin Vakkurin tarjoamat kuohujuomat.

Ikuinen liekki
Matkan opas Juhani Vakkuri ja RUK 120-kurssilaiset ”Ikuisen liekin” edessä

Suomussalmen käynnin päätteeksi ruokailtiin ravintola Ämmän leivässä lounas-buffet.

Koljonvirran taistelun muistomerkki

Suomen sodan viivytystaisteluja Savossa johti ruotsin armeijassa Johan August Sandels. Koljonvirralla hänen joukkonsa voittivat venäläiset 27.10.1808, mitä j. L. Runeberg on kuvannut kirjassaan Vänrikki Ståhlin tarinat. Kävimme muistomerkillä, johon on kirjoitettu “täss suomen joukot taisteli edestä isänmaan”. Paikallisesta graniitista veistetty muistomerkin suunnitteli Alfred Sjöström ja se pystytettiin 1885.

Kuopio

Kuopiossa majoituimme hotelli Scandic Atlakseen Kuopion torin laidalla. Illallinen nautittiin ravintola kummisedässä. Puntila kiitti retkeläisiä ja tarjosi yhdistyksen puolesta Koskenkorvaryypyt. Vakkuri valaisi juomatapojen historiallista kontekstia, että marskin ryyppy kuuluu ottaa “neljällä puraisulla”.

Porrasalmen taistelun muistomerkki

Neljännen päivän ensimmäinen kohde oli Porrassalmen taistelujen muistiomerkki Mikkelissä. Kustaa III:n Venäjää vastaan aloittaman sodan yksi taisteluista oli 13.6.1789 Porrassalmella Mikkelin itäpuolella. Suomalaisten runsaan 700 miehen joukkoja komensi eversti Jakob Karl Gripenberg. Hyökkäävien venäläisten joukkojen suuruus oli 6000 miestä yhtenä johtajanaan Yrjö Maunu Sprengtporten, joka haavoittui taistelussa. Suomalaiset purkivat Porrassalmen yli johtavan sillan ja näin venäläisten piti kahlata salmen yli. Vesien muodostama kapeikko antoi suomalaisille mahdollisuuden voittaa lukumäärältään ylivoimainen vihollinen. Voitto oli lähinnä moraalinen, sillä venäläiset onnistuivat kiertäen muuta kautta valloittaa Mikkelin 19.6.1789.

Lieneekö sattumaa vai suunniteltua, että olimme Armas Lindgrenin suunnittelemalla muistomerkillä juuri taistelujen 230-vuotispäivänä.

Pysähtyessämme päiväkahville Puntila kiitti jälleen kerran erinomaisesti meitä opastanutta Juhani Vakkuria luovuttaen hänelle kaksi rommimukia. Bussinkuljettajalle luovutettiin kurssimme juhlakirja kiitoksena hyvästä, tasaisesta bussin kuljettamisesta.

Vekaranjärven varuskunta

Retkemme viimeisenä kohteena oli Vekaranjärven varuskunta. Oli torstaipäivä ja tultuamme varuskuntaan söimme lounaana tietysti hernekeittoa ja pannukakkua.

Salpausselän ilmatorjuntapatteriston komentaja everstiluutnantti Tero Koljonen esitteli Karjalan prikaatia. Prikaatiin kuuluu kuusi joukko-osastoa; Kymen jääkäripataljoona, Itä-Suomen viestipataljoona, Salpausselän ilmatorjuntapatteristo, Karjalan tykistörykmentti, Kymen pioneeripataljoona ja Karjalan huoltopataljoona. Prikaati on yksi suurimmista ja tärkeimmistä joukko-osastoistamme. Huomattava osa varusmiehistä tulee Uudeltamaalta. Kotiuttamispäivä oli lähellä ja sen huomasi siitä, että varuskunnassa oli leppoisa, rauhallinen tunnelma, siivottiin paikkoja ja valmistauduttiin siviiliin lähtöön. Puntila luovutti Koljoselle kurssimme juhlakirjan.

Vekaranjärven varuskunnassa
Everstiluutnantti Tero Koljonen palkittiin Vekaranjärven varuskunnan esittelystä RUK 120 -juhlakirjalla

Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa meille esiteltiin koulutusta ja uusia ilmatorjuntaohjuksia. Lopuksi kiersimme varuskunta-alueen, mikä meille näytettiin monipuolisesti.

Retken aikana perinteiseen tapaan Reijo Salminen laulatti bussissa sekä järjesti tietokilpailun, jonka voitti Risto Niinikoski saaden ansaitun palkinnon.

Neljän päivän aikana näimme suuren määrän sotiemme muistomerkkejä ja useita hyviä museoita. Näimme myös itärajan tuntumassa olevia vaara- ja järvimaisemia, jotka talvi- ja jatkosotien sankarimme pystyivät jättämään jälkipolville ankarien taistelujen avulla.

Olli Puntila                                    Esko Tainio

Kategoriat: Matkakertomukset | Kommentit pois päältä artikkelissa RUK 120-kurssin sotahistoriallinen retki Salpalinjaa seuraten Itä-Suomessa ja Kainuussa 10.-13.6.2019

RUK 120-kurssin Perinneyhdistyksen Tampereen retki ja vuosikokous 24.4.2018

Yhdistyksen kevään 2018 sääntömääräinen kokous järjestettiin 24.4.2018 Tampereen Suomalaisen klubin Marski-salissa. Kokousmatkan oheen oli järjestetty mahdollisuus osallistua kurssiveli kenraalimajuri evp Kalervo Sipin opastamalle bussikierrokselle vuoden 1918 sotatapahtumapaikoille Tampereella sekä puolustusvoimien logistiikkalaitoksen edustajan esitys laitoksen toiminnasta ja hankkeilla olevista suurista kalustohankinnoista. Tilaisuuden lopuksi oli mahdollisuus tutustua museokeskus Vapriikin näyttelyihin, jonka yhteyteen kurssiveli Kalervo Kummola oli järjestänyt Tampereen kaupungin tarjoamat iltapäiväkahvit.

Tampereen vuoden 1918 tapahtumiin perehdyttiin Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtajan ja RUK- kurssiveljen kenraalimajuri Kalervo Sipin opastamana otsikolla ”Vapaussota ja tapahtumat Tampereella”. Valitettavasti kaikki halukkaat eivät mahtuneet 50-matkustajan bussiin, mutta jotkut seurasivat bussia omilla autoillaan tutustumiskohteisiin.

Tapahtumat Kangasalan Suinulan kylän Marttilan talossa 31.1.1918

Tutustumiskäynnin ensimmäinen kohde oli Tampereelta noin 16 kilometrin etäisyydellä Kangasalassa sijaitsevan Suinulan kylän Marttilan talo, jonka pihapiirissä tapahtui 31.1.1918 joukkosurma.

Tampereen jäätyä vallankumouksen käynnistyttyä punaisten hallitsemalle alueelle, lähti 30.1 118 suojeluskuntalaisen joukko kapteeni Ernst Söderholmin johdolla salaa kohti rintamalinjaa päästääkseen valkoisten hallitsemalle puolelle. Heidän aseistuksensa oli heikko, pari kivääriä ja joitakin kymmeniä käsiaseita. Matkalla he tuhosivat puhelinyhteyksiä ja tunkeutuivat Aitolahden työväentaloon tarkoituksena saada haltuun lisää aseita, joita sieltä ei kuitenkaan löytynyt. Sen sijaan he onnistuivat löytämään dynamiittia, jolla yrittivät katkaista Ruutanan aseman lähellä Tampereelta itään kulkevan rautatien. Räjähdys oli kuitenkin niin heikko, että se ei vahingoittanut suunnitellulla tavalla rautatietä.
31.1 aamulla joukko saapui Suinilan kylän Markkulan talolle, jonne majoittuivat ruokailemaan ja lepäämään. Punaisten johto Tampereella oli saanut tiedon pakenijoista ja heidän tekemistään tuhotöistä. Heitä takaa-ajamaan lähetettiin 300-henkinen lentävä osasto päällikkönään Kaarle Vilander ja varajohtajana Valdemar Sammalisto. Kun osasto saapui Marttilan talolle, vartiomiehet avasivat tulen ja käynnistyi tulitaistelu. Vilander siirsi johtamisvastuun Sammalistolle ja lähti tekemään lisäavun pyyntöä.

Kapteeni Söderholm haavoittui tulitaistelussa vakavasti. Kun suojeluskuntalaisten aseistus oli punakaartilaisiin nähden aivan vaatimaton, he antautuivat valkoista lippua heiluttamalla. Kuolettavasti haavoittunut suojeluskuntalaisten päällikkö neuvotteli antautumisen jälkeen vielä Sammaliston kanssa kirjallisen sopimuksen siitä, että antautuneitten henkeä tai omaisuutta ei uhattaisi.

Sopimusta allekirjoitettaessa Tampereelta lähetetty pääosin turkulaisista ja joistakin venäläisistä koostunut 200-hengen osasto oli saapunut paikalle johtajanaan Tuomas Hyrskymurto. Paikalle tultaessa tunnelma joukossa oli kiihkeä ja Hyrskymurto oli antanut käskyn, että vankeja ei oteta.

Kun Hyrskymurron joukot tulivat paikalle, antautuneet suojeluskuntalaiset olivat talon pihalla paririvissä aseensa luovuttaneina. Joukot aloittivat tulituksen, jota antautumissopimuksen tehnyt Sammalisto yritti epätoivoisesti ”tuli seis”-komennoilla estellä.

Tulitus synnytti sekasorron, jossa 15 suojeluskuntalaista sai surmansa ja 28 loukkaantui. Yhdeksän surmansa saaneista oli Tampereen teknillisen opiston oppilaita. Osa onnistui pakenemaan joko maastoon tai rakennuksiin.

Marttilan talon pihalla. Keskellä Kalervo Sipi opastaa.
Markkulan ladon seinässä oleva plakaatti.

Tämä Suinulan verilöylyksi kutsuttu onneton tapahtumasarja synnytti osaltaan sitä vuoden 1918 sisällissodan yhteydessä esiintyvää vihaa ja kostohenkeä, joka sai punaista ja valkoista terroria tutkineen professori Jaakko Paavolaisen nimittämään vuoden 1918 tapahtumia kansalliseksi murhenäytelmäksi.

Mannerheimin patsas Lainolassa
Retkeläiset Mannerheimin patsaalle ryhmittyneenä

Seuraava kohteemme oli kuvanveistäjä Evert Porolan tekemä Mannerheim-patsas. Se on pystytetty kahdeksan kilometrin päähän Tampereen keskustasta Leinolan-kylän Mannerheim-kukkulalle, josta ylipäällikön kerrotaan vuonna 1918 seuranneen Tampereen taisteluita.

Patsaan esikuvana on pieniä yksityiskohtia myöden taidemaalari Eero Järnefeltin Mannerheimista vuonna 1933 tekemä muotokuva.
Patsaan syntyhistoria on monipolvinen. Sen tilasi kauppaneuvos Rafael Haarla, ja patsas oli tarkoitus pystyttää Tampereen jokipuistoon vuonna 1939. Patsaan jalusta ehdittiin jo pystyttää, mutta Mannerheim ilmaisi tahtonaan, että patsasta ei pystytettäisi hänen elinaikanaan. Mannerheimin kuoltua vuonna 1953 Tampereen kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt patsaan pystytystä suunniteltuun paikkaan. Perusteluna oli muun muassa se, että Mannerheim oli patsaassa kuvattu vuoden 1918 Tampereen valloittajan asussa.

Patsas oli varastoituna vuoteen 1956, jolloin se pystytettiin nykyiselle paikalleen punagraniittisen jalustan päälle. Siihen on kohdistettu useita kertoja mielenosoituksellista ilkivaltaa.

Koskipuistossa Mannerheim-patsaan paikalla on nykyisin kuvanveistäjä Yrjö Liipolan veistos Paimenpoika ja Pirkkalaan siirretyllä Mannerheimin patsaalle aiotulla jalustalla Jääkärimuistomerkki.

Kalevankankaan hautausmaalla on vaikuttava sankarihauta-alue.

Kalevankankaan taistelut

Kolmas kohde oli Kalevankankaan hautausmaa. Kalevankankaan harju ja erityisesti siellä sijaitseva hautausmaa oli kiirastorstaina 28.3 ankarien taisteluiden näyttämönä. Punaiset joukot olivat hyvissä asemissa harjun päällä. Valkoiset sen sijaan joutuivat hyökkäämään harjun rinnettä ylöspäin. Alueen valtauksen tappiot valkoisille olivat hyvin raskaat, noin 200 kaatunutta. Punaisten tappiot olivat noin 100 kaatunutta. Hautausmaan muistokivissä on edelleen nähtävissä jälkiä taisteluista.

Hautausmaalla on mielenkiintoisena kuriositeettina punaisten puolella rintamapäällikkö Hugo Salmelan neuvonantajana toimineen Japanin sodassa 1904-1905 samoilla paikoilla kuin Mannerheim upseerina palvelleen ukrainalaisen Georgi Bulatselin hauta. Bulatselin vaimo oli vedonnut Mannerheimiin miehensä pelastamiseksi ampumiselta. Mannerheim ei tähän suostunut, mutta taipui kuitenkin antamaan luvan saada haudata vainaja hautausmaalle.

Hautausmaan pääportin läheisyydessä ovat Väinö Linnan ja Juice Leskisen hautamuistomerkit.

Vapauden patsas
Kalevankankaan hautausmaalta siirryttiin kaupungin halki kohti Näsilinnaa.

Matkalla sivuutimme kaupungin keskustaan pystytetyn Vapauden patsaan. Kuvanveistäjä Viktor Janssonin suunnittelema patsas pystytettiin vasemmistoenemmistöiseen kaupunkiin riitaisissa tunnelmissa vuonna 1921. Patsaan aiheena on uhmakkaasti miekkaa ylös lyöntivalmiuteen nostava alaston nuorukainen. Pystyttämistä yritettiin estää myös oikeustoimin.

Patsas saatiin kuitenkin pystytetyksi ja lisää polemiikkia aiheutti se, että nuorukaisen katse suuntautuu läheisen Tampereen työväen talon suuntaan. Tampereella patsasta jotkut kutsuvat pilkallisesti Rummin Jussiksi pääosin Jämsässä toimineen pahamaineisen teloittaja Johannes Fromin kutsumanimen mukaan.

Viktor Janssonin mallina patsasta tehtäessä oli ollut Elias Simojoki, pappi joka tuli tunnetuksi toiminnastaan monissa äärijärjestöissä itsenäisyyden alkuvuosina.

Näsilinna

Näsilinnaa katselimme bussin ikkunoista. Näsilinna sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla korkealla mäellä, junanradan läheisyydessä ja lähes Näsijärven rannassa.

Huhtikuun 3. päivänä jääkäriyliluutnantti Gunnar Melinin johtaman asevelvollisuuskomppanian onnistui ylittää Tammerkoski ja jatkaa kaupungin halki Näsilinnaan, joka oli punaisten hallussa. Melinin joukot valloittivat Näsilinnan, mutta joutuivat toteamaan olevansa yksin eristyksissä. Melinin joukkojen oli pakko illalla irrottautua ja ankarien taistelujen jälkeen he palasivat Näsijärven jäätä pitkin takaisin omille linjoille. Seuraavan päivän aamulla valkoisten joukot pääsivät Tammerkosken ylitse ja Näsilinna vallattiin uudelleen.

Tampereen kauppatori
Viimeinen kohde vuoden 1918 tapahtumissa Tampereella oli Kauppatori.

Punaisten vastarinta keskikaupungilla kesti huhtikuun 5. päivän iltaan. Heidän joukkojaan oli Tampereen kaupungintalossa. Valkoiset valtasivat kaupungintalon ympärillä olevia rakennuksia. Kun valkoiset uhkasivat iltapäivällä ampua kaupungintaloa tykeillä, punaiset katsoivat parhaaksi antautua. Kauppatorilla oli 6. huhtikuuta noin 10 000 vankia. Tampereella otettuja vankeja arvioidaan olleen vähintään 11 000.

Opastetun bussikierroksen jälkeen siirryttiin lounaalle Tampereen Suomalaisen klubin Marskisaliin.

Lounaan jälkeen kommodori Ari Kallio kertoi Tampereella toimivan puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tehtävistä ja toiminnasta. Suuria hankkeita tällä hetkellä ovat Hornet-torjuntahävittäjien korvaaminen ja neljän korvetin hankkiminen merivoimille.

Torjuntahävittäjää ollaan valitsemassa viiden valitun konetyypin joukosta. Korvettien hankinnassa Suomen rannikkovesien jääolosuhteet tekevät alusten vaatimuksista haasteellisia.

Esille tuli myös ilmavoimien alkeiskoulutuskonetyypin etsiminen ja hankinta.

Ari Kallion valaisevan esityksen jälkeen pidettiin RUK 120-perinneyhdistyksen vuosikokous, jonka aluksi kunnioitettiin hiljaisella hetkellä viimeisen vuoden aikana menehtyneitä kurssiveljiä ja erityisesti yhdistyksemme taloudenhoitaja Kari Korhosta.

Olli Puntila luovuttaa kurssimme 50-vuotiskirjan kommodori Ari Kalliolle
Vuosikokouksen puheenjohtaja Puntila ja sihteeri Manninen
Vuosikokouksen jälkeen kurssiveli Kalervo Kummola kertoi
dynaamisen Tampereen nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Lopuksi siirryttiin museokeskus Vapriikkiin, jossa nautittiin iltapäiväkahvit, jotka tarjosi Tampereen kaupunki Kalervo Kummolan toimiessa isäntänä.

Tutustuminen museokeskus Vapriikin näyttelyiden laajaan tarjontaan tapahtui jokaisen kiinnostuskohteiden mukaan omatoimisesti.

Ilkka Uotila

Ilkka Uotila Jääkiekkomuseossa
Kategoriat: Kokoukset, Matkakertomukset | Kommentit pois päältä artikkelissa RUK 120-kurssin Perinneyhdistyksen Tampereen retki ja vuosikokous 24.4.2018

RUK 120-kurssi juhli 50-vuotistaivaltaan Haminassa 6.-7.4.2016.

RUK 120 Haminassa juhlatunnelmissa

RUK 120 kurssi juhli 50-vuotistaivaltaan Haminassa 6-7.4.2016. Osallistuminen oli varsin runsasta: lähes 160 osallistujaa. Osallistujia juhlaohjelmaan ja kurssikokemuste muisteloihin oli kaikkialta Suomesta ja ulkomailtakin. Osa luonnollisesti halusi kokea RUK-tunnelmaa ja yöpyi Päärakennuksessa Varuskuntakerholla tapahtuneen kurssiveli-illan päätteeksi.

Juhlaseminaari tapahtui Maneesissa varsin ajankohtaisella teemalla ”Venäjä, Venäjä, Venäjä”. RUK:n johtaja, eversti Markku Hutka kertoi ensin Jouko Tuunaisen avauksen jälkeen, millainen RUK koulutus on tänään. Juhlan teemasta alustivat kurssilaisemme suurlähettiläs Rene Nyberg, kenraalimajuri evp Kalervo Sipi ja kansanedustaja Eero Lehti. Kommenttipuheenvuoron käytti emeritusmeppi Esko Seppänen. Heillä kaikilla on kirjoitus osallistujille jaetussa julkaisussa ”RUK 120, 50 vuotta sanoin ja kuvin”. Siinä löytää itsensäkin, koska kaikista komppanioista oli kurssikuvat ja muutakin. Jukaisua löytyy vielä halukkaille pj Olli Puntilalta..

Juhlaseminaaria edelsi ohjattu käynti RUK-museoon ja seppeleenlasku kaatuneiden reservinupseerien muistopatsaalla. Seppeleen laskivat puheenjohtajamme Olli Puntila, Veijo Pimiän ja Jussi Mannisen kanssa ja rukouksen piti pastorimme Jaakko Uronen.

Seuraavana päivänä pidettiin vielä Maneesissa RUK 120-perinneyhdistyksen vuosikokous. Perinneyhdistys on toiminut varsin aktiivisesti ja siihen liittyi taas 9 uutta jäsentä. Jäsenyhdistys on mm. järjestänyt varsin suosittuja matkoja sotahistoriallisille paikoille, joista ohessa on kertomuksia. Seuraava onkin jo syksyllä ”Jääkärien jäljillä”.

Erkki Hämäläinen, VK

Kategoriat: Matkakertomukset | Jätä kommentti

RUK 120-kurssin retki Kuivasaareen 6.6.2017

LASSE PAAJANEN
Kuvat Esko Tainio ja Olli Puntila

Helsingin edustalle ulkosaaristoon rakennettiin tsaarinvallan loppuaikoina mahtava merilinnoitus Pietarin puolustukseksi. Tarkoitus oli sulkea saksalaisten etenemisura Suomenlahtea pitkin Pietariin. Yksi linnake rakennettiin Isosaaren lähellä olevaan Kuivasaareen. Nykyisin Kuivasaari on Puolustusvoimien hallinnassa ja Suomenlinnan Rannikkotykistökilta vastaa saarella olevan Rannikkotykistömuseon isännöinnistä.

Kuivasaaressa on ehkä maailman ainoa jäljellä oleva 305 mm:n kaksoistykkitorni. Tykki on venäläisen Obuhovin tehtaan valmistama (350/52 O), se on vielä kunnossa. Sillä ammutaan kunnialaukauksia ns. vesilaukauksia, kranaatin sijasta käytetään 500 kg:n vedellä täytettyä muovipussipötköä. Kunnialaukauksia ammutaan esim. Itsenäisyyspäivinä, kun Suomi täyttää tasavuosia. Lähes 500 kiloa painavilla kranaateilla ammuttaessa kantama on yli 40 km ja korkeussuunnassa 10 km.

Kaksoistykkien putket ovat mahtavat

RUK 120-kurssin perinneyhdistyksen hallituksessa pohdittiin tutustumisretken järjestämistä Kuivasaaren Rannikkotykistömuseoon jo vuonna 2014. Kun vuosikokouksen pitäminen tällaisen retken yhteydessä oli hankalaa, retken järjestäminen lykkääntyi. Kun vuoden 2017 vuosikokous oli saatu järjestymään Mikkelin matkan yhteyteen toukokuun alkuun, niin päätetiin, että Kuivasaaren retki tehdään kesällä 2017. Perinneyhdistyksen hallitusta hieman askarrutti miten osallistujia riittää kahdelle näin lähekkäin olevalle tapahtumalle.
Retkeä varten varattiin IHA-Lines Oy Helsinki Cruise -risteilytoimistosta m/s Merisaukko risteily-alus. Laivaan mahtui 48 matkustajaa. Arvelimme retkelle tulevan 35-40 osallistujaa.
Retki osoittautui yllättävän kiinnostavaksi, sillä ilmoittautuneita oli 47 ja retken oppaana toiminut Suomenlinnan Rannikkotykistökillan Kuivasaaren isäntä Mikko Lahtinen oli 48:s.

Retkelle lähdettiin ms Merisaukolla Kauppatorin rannasta tiistaina 6.6.2017 klo 11.00

Kylmän kevään ja alkukesän jälkeen ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Merimatka kesti Kuivasaareen 45 min. Kuivasaaren päästyämme oppaamme Mikko Lahtinen kertoi aluksi koko porukalle Kuivasaaren linnoittamisen historiaa.

Oppaamme Mikko Lahtinen kertoo Kuivasaaren historiasta

Lahtisen esitys herätti paljon kysymyksiä ja aiheutti vilkasta keskustelua. Sama jatkui myös tykeillä, retkeläiset olivat kiinnostuneita monista yksityiskohdista, kysyttävää riitti niin että aikataulu teki tiukkaa. Rannassa jakaannuttiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä lähti Mikko Lahtisen johdolla tutustumaan ”Kuivasaaren järeään”, ylvääseen 12-tuumaiseen tykkivanhukseen. Toinen ryhmä järjestäytyi laivahenkilökuntaan kuuluneen ”kansitytön”kanssa Kuivasaaren rannassa olevaan parakkiin ruokailuun. Ruokana oli laivayhtiön kautta tilattu lohilaatikko lisukkeineen. Lohilaatikko oli erinomaista, sitä kehuttiin joukolla. Noin tunnin kuluttua oli vaihto; ruokaillut ryhmä lähti tykeille ja tykeillä ollut ryhmä tuli ruokailemaan;

Lohilaatikko maistui Lasse Paajaselle, Jouko Tuunaiselle ja Esko Tainiolle
Olli Puntila selittää Rene Nybergille jotain ”tärkeää”

Kaikki järjestelyt sujuivat sikäli hyvin, että paluumatkalle pääsimme lähtemään hieman yli klo 14.

Paluumatkan aikana Olli Puntila kiitti avuliasta laivahenkilökuntaa ja asiantuntevaa opastamme Mikko Lahtista sekä luovutti hänelle 50-vuotisjulkaisumme. Olli kertoi myös ensi kevääksi suunnitellusta Tampereen matkasta. Huhtikuussa 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta Tampereen taisteluista. Vuoden 2018 vuosikokous pidetään Tampereella 24.4.
Takaisin Kauppatorin rannassa olimme aikataulun mukaisesti klo 15.

Kuivasaaren retkeläiset takaisin Kauppatorin rannassa!
Kategoriat: Matkakertomukset | Jätä kommentti

RUK 120 Puolassa kesällä 2018

Kesän 2018 sotahistoriallisen matkan RUK 120-kurssi suuntasi Puolaan. Matka tehtiin kahtena erillisenä matkana samalla ohjelmalla. Ensimmäinen ryhmä tutustui Varsovaan ja Pohjois-Puolaan 11.-15.6.2018 ja toinen 3.-7.9.2018. Retket toteutettiin VL-Matkojen toimiessa järjestäjänä ja kenraali Pentti Lehtimäen johdatellessa sotahistorian saloihin. Kesäkuun matkalla oli 23 osanottajaa ja syyskuun 31.

Lento Varsovaan ja aamiainen A. Blikle-kahvilassa aloitti ensimmäisen päivän ohjelman. Blikle-kahvila oli Mannerheimin suosikkikahvila hänen Varsova-vuosinaan 1909-1914. Kahvilan seinällä on useampikin Mannerheimiä esittävä valokuva. Kahvilassa on myös monien muiden kuuluisuuksien kuvia.

A Bliklen kahvila, jossa Mannerheim aikanaan ja me tänä vuonna söimme aamiaisen
Stanislaus esittelee Bliklen kahvilaa ja Mannerheimin
osaa kahvilan kuuluisuuksien joukossa.

Hyvän aamiaisen jälkeen Stanislaus-oppaamme johdatti meidät Puolan ja Varsovan historiaan kävelykierroksella uudelleen rakennetussa Varsovan vanhassa kaupungissa, joka tuhoutui maan tasalle II maailmansodassa. Kävelykierrokseen mahtuivat myös oluet vanhan kaupungin aukiolla.

Olut maistuu Varsovan vanhan kaupungin aukiolla. Keskellä kenraali Lehtimäki.

Pääkohteemme Varsovassa oli Polin museo, joka kertoo hyvin monipuolisesti Puolan juutalaisten historiasta. Vuonna 2014 avatun upean museon on suunnitellut suomalainen arkkitehti Rainer Mahlamäki.

Polin museo

Ennen toista maailmansotaa Puolassa oli yli kolme miljoonaa juutalaista. Puola oli ainoita maita maailmassa, jotka ottivat vastaan juutalaisia 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Natsien toimesta Puolan juutalaisia surmattiin 3 miljoonaa. Nykyään juutalaisia on Puolassa vain muutamia kymmeniä tuhansia.

Syyskuun matkalla useat meistä kävivät vielä illalla ihailemassa Varsovan näkymiä ”Stalinin hampaan” Neuvostoliiton lahjana 1950-luvulla, yli 200 metriä korkean Kulttuurin ja tieteen palatsin huipulta.

TANNENBERGIN TAISTELUT
Toisen päivän aamuna suuntasimme bussilla kohti koillista. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli toisen maailmansodan muistomerkki lähellä Mwalan kaupunkia. Itä-Preussissa olleet saksalaiset joukot hyökkäsivät tuolla alueella Puolan rajan yli 1.9.1939. Puolalaiset kykenivät muutaman päivän ajan torjumaan saksalaisten hyökkäykset, mutta ylivoiman edessä joutuivat perääntymään. Syyskuun retkellä totesimme taistelun muistopäivän oltua juuri runsaat punavalkoiset kukkalaitteet muistomerkillä.

Jatkaessamme matkaa Lehtimäki kertoi I maailmansodan Tannenbergin taistelujen nimellä olevista taisteluista. Venäjän joukot olivat edenneet syvälle Itä-Preussiin, kun saksalaiset joukot Paul von Hindenburgin johdolla pysäyttivät venäläiset lähellä Tannenbergin kylää 17.8.-2.9.1914 käydyissä ankarissa taisteluissa. Venäläisten ongelmana olivat kahden armeijan komentajan keskinäiset huonot välit. Kenraalit suorastaan inhosivat toisiaan. Toisaalta von Hindenburgin johdolla saksalaiset käyttivät menestyksekkäästi motitustaktiikkaa. Vuonna 1918 Puola sai 123 vuoden jälkeen takaisin itsenäisyytensä Saksan hävittyä I maailmansodan ja puolalaisten torjuttua Venäjän Puna-armeijan hyökkäyksen.

Varhempi Tannenbergin taistelu käytiin 15.7.1410. Tällöin Puolan ja Liettuan joukot yhdessä löivät Saksalaisen ritarikunnan joukot Tannenbergin kukkulan maastossa. Häviö merkitsi ritarikunnan mahdin loppua ja samalla Jagellon kuningassuvun hallitseman Puolan ”ensimmäisen kultakauden” alkua. Paikalla oli ollut muistomerkki, jonka natsit tuhosivat. Muutama vuosikymmen sitten paikalle on pystytetty komea uusi muistomerkki. Alueella on myös museo, jossa vierailimme.

Syyskuussa Tannenbergin taistelun muistomerkillä

WOLFSSCHANZE – SUDENPESÄ
Matkojemme ehdoton pääkohde oli Hitlerin toisen maailmansodan päämaja Wolfsschanze (Sudenpesä). Hitler johti sieltä sotaa 800 päivää. Sen rakentaminen nykyiseen Koillis-Puolaan aloitettiin syksyllä 1940. Rakentamista jatkettiin aina syksyyn 1944. Puna-armeijan ollessa jo lähellä Sudenpesän lukuisat bunkkerit räjäytettiin 24.1.1945. Puna-armeijan joukot saapuivat alueelle kolme päivää myöhemmin. Alun perin alue oli ollut syrjäinen metsä, johon rakennettiin iso ”kaupunki” rautateineen ja lentokenttineen kuitenkin erittäin hyvin suojattuna. Päämaja-alue pysyi salattuna lähes koko toiminnan ajan. Nytkin siellä on melko tiheä puusto.

Kiersimme oppaan johdolla tärkeimmät räjäytetyt bunkkerit. Näimme paikan, jossa oli ollut puinen parakki, missä eversti von Stauffenbergin epäonnistunut Hitlerin murhayritys tapahtui 20.7.1944. Stauffenbergin ja hänen liittolaistensa epäonneksi tuo neuvottelu oli siirretty puiseen parakkiin teräsbetonisen neuvotteluhuoneen sijaan. Lisäksi Stauffenbergin poistuttua hänen paikalleen tullut kenraali siirsi pommin sisältävän salkun pöydän jalan toiselle puolen. Näin Hitler säilyi tässäkin murhayrityksessä hengissä pommin siirtäneen kenraalin kuollessa.

Räjäytetyt bunkkerit näyttävät kuinka valtavan paksuja seinät ja katot olivat olleet. Noin kahden neliökilometrin alueella oli työskennellyt parhaimmillaan pari tuhatta henkeä, joista merkittävä osa korkea-arvoisia upseereita.

Syyskuussa ryhmämme Hitlerin bunkkerin edessä

Kesäkuun matkalla kävimme Ribbentropin sodan aikana käyttöönsä ottamassa Lenndorffin kartanossa, joka on pahasti rappeutunut. Kartano sijaitsee parikymmentä kilometriä Sudenpesästä.

Syyskuun matkalla kävimme Sudenpesästä vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä Mauerwaldissa sijainneessa Saksan maavoimien esikunnassa. Petteri Karvinen piti sinne mennessä esityksen Saksan armeijan itärintaman tietoliikenteestä, jonka keskus oli juuri Mauerwaldissa sijainnut Annaksi nimetty viestikeskus. Maavoimien esikunnasta käsin johdettiin itärintaman sotaa. Siellä työskenteli 1500 upseeria, joista 40 oli kenraaleja. Saavuimme esikunta-alueelle illan jo hämärtyessä ja emme lähteneet kiertämään museoaluetta. Totesimme Annan bunkkerin ja ajoimme alueen läpi.

Syyskuun matkalla meillä oli majoitus Sudenpesän alueella olevassa vaatimattomassa, parakkityyppisessä hotellissa, joka oli ollut aikanaan SS-miesten asuntola. Oli kokemus nauttia illallinen ja viettää yö alueella, jossa natsien ylin johto ohjasi maailman historiaa 75 vuotta sitten. Tuo kokemus korvasi hotellin puutteet.

Entinen SS-sotilaiden asuntola oli hotellimme syyskuussa Sudenpesän alueella.

MALBORKIN LINNA JA SZTUTOWON KESKITYSLEIRI
Kolmannen päivän aamuna suuntasimme matkan kohti luodetta. Ensiksi tutustuimme Swieta Lipkan luostarin upeaan kirkkoon. Ajoimme läpi entisen Itä-Preussin maanviljelysseutujen ja pienten kaupunkien Marborkiin. Siellä meitä oli vastassa Dorota Laitinen niminen puolalainen oppaamme. Suomesta peräisin olevan miehen nainut Dorota opasti miellyttävällä suomen kielellä erinomaisesti meitä Marborkista aina lentokentälle saakka.

Marborkin linna on Euroopan suurin goottilainen linna. Se oli 1300-luvulta alkaen Saksalaisen ritarikunnan suurmestarin asemapaikka ja ritarikunnan hallinnollinen keskus. Puolalaiset valtasivat linnan v. 1457 kolmetoista vuotisen sodan aikana. Puolalaiset hallitsivat linnaa yli kolme vuosisataa. Vuonna 1772 linna siirtyi Preussin kuningaskunnalle. Preussilaisten hallinnan aikana linna rappeutui pahoin. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa linna entisöitiin upeaksi.

Kesäkuun ryhmä aloittamassa Marborkin linnaan tutustumista Doratan opastuksella

Toisen maailmansodan aikana linna tuhoutui pahoin, mutta on kunnostettu ja on erittäin suosittu turistikohde. Kolmeosaisessa linnassa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Söimme lounaan linnan suojissa olevassa kellariravintolassa.

Lounaan jälkeen ajoimme Sztutowon (Stutthof) pieneen kaupunkiin, jonka alueella on ensimmäinen Saksan ulkopuolelle perustettu keskitysleiri. Leiri oli aluksi pakkotyöleiri, muutettiin sitten keskitysleiriksi ja lopuksi tuhoamisleiriksi. Nyt museona olevalla alueella on jäljellä hallintorakennus, useita parakkeja, polttouunit ja pienehkö kaasutuslaitos. Alkuperäisissä parakeissa toimiva museo esittelee hyvin havainnollisesti leirin eri toimintoja ja vaiheita, synkät olosuhteet ja murhattujen uhrien määrät. Leirin kautta kulkivat myös loppukesällä 1944 Saksan hallitsemilla alueilla internoidut suomalaiset merimiehet, jotka sijoitettiin leirin alaleireihin. Leirillä olleet tekivät pakkotyötä natseille monissa työkohteissa. Leirillä oli sen toiminta-aikana yli 100.000 vankia, joista yli puolet kuoli sairauksiin, nälkään tai murhattiin.

Vakavia kasvoja Stutthofin keskistysleiriin tutustumassa

GDANSK
Kummallakin matkalla vietettiin Gdanskissa (ent Danzig) kaksi vuorokautta. Dorotan johdolla kiersimme Gdanskin vanhaa kaupunkia kävellen, kuulimme palasia kaupungin 1000 vuotisesta historiasta ja kerrontaa hienojen vanhojen rakennusten vaiheista. Hollantilaiset olivat olleet merkittäviä alueen rakentajia. Gdansk on ollut kautta aikain tärkeä satamakaupunki. Myös Gdansk oli toisen maailmansodan loppuvaiheissa Puna-armeijan kovien pommitusten kohteena ja suuri osa vanhaa keskustaa tuhoutui. Se on upeasti jälleen entisöity ja on suosittu turistikohde, josta mekin saimme näytön kun iltaisin kuljimme Pitkällä torilla tai joen rantojen ravintola-alueilla.

Dorata kertoo Gdanskin historiasta Pitkällä torilla syyskuun retkeläisille

Kävimme myös Solidaarisuusmuistomerkillä, jossa Dorota kertoi meille Leninin telakan eri lakoista ja niiden merkityksestä Puolan demokratian kehitykselle. Ensimmäinen lakko oli joulukuussa 1970, joka alkoi kun hallitus päätti korottaa merkittävästi erityisesti ruoan hintoja joulua alla. Lakon päättyessä sopimukseen hallituksen kanssa työntekijäin palatessa töihin telakan portilla ammuttiin 35 töihin palaamassa ollutta telakan työläistä. Näille uhreille on muistomerkki alueella. Vuonna 1980 elokuussa alkoi toinen lakko silloinkin hintojen korotusta vastaan. Tästä lakosta alkoi Lech Walesan johtama solidaarisuusliike, jonka myötä Puolassa alkoi demokratiakehitys jo 1980 luvun alkupuolella. Solidaarisuusliikkeelle on pystytetty iso sen eri vaiheita kuvaava muistomerkki.

Solidaarisuuskeskus on muistomerkin takana. Se on iso rakennus, jonka pintamateriaali on Rautaruukin laivaterästä. EU on rahoittanut keskusta huomattavasti. Rakennuksessa on hyvin seikkaperäinen solidaarisuusliikettä ja Puolan muutosta kommunistien johtamasta valtiosta demokratiaksi käsittelevä näyttely.

Kesäkuun matkalla suuri osa joukkoamme kävi solidaarisuuskeskuksen näyttelyihin tutustumassa. Syyskuun matkalla suurempi osa kävi tutustumassa Toisen maailman sodan museoon. Museo on avattu 2017. Arkkitehtuurisesti museo on hyvin mielenkiintoinen, suurelta osin maan alla. Nykytekniikkaa on käytetty hienosti, runsaasti elävää kuvaa. Se on hyvin laaja ja siihen tutustumista auttaa, että siellä ovat tekstit myös englanniksi. On todella monipuolinen. Myös meidän talvisotamme ja jatkosotamme ovat saaneet omat selvitykset. Tutustumisen arvoinen museo.

WESTERPLATTE
Gdansk ja sen ympäristö muodosti maailmansotien välisenä aikana Danzigin vapaakaupungin, joka oli Kansainliiton suojeluksessa. Puola sai perustaa Gdanskin Westerplatten niemelle varuskunnan, jossa sai olla vajaa 90 sotilasta. Vuosien mittaan sotilaiden määrää kasvatettiin niin, että elokuussa 1939 sotilaita oli 182. Varuskunta oli kevyesti linnoitettu. Siellä oli muutama tykki ja kranaatinheitin sekä 41 konekivääriä.

Gdanskiin muutamaa päivää aikaisemmin koulutusvierailulle saapunut risteilijä Schleswig-Holstein avasi 1.9.1939 klo 4.45 voimakkaan tykkitulen Westerplattenin varuskuntaa kohti. Tätä kellon lyömää pidetään toisen maailmansodan alkuna. Varuskunnan päällikkönä oli majuri Sucharski ja varapäällikkönä kapteeni Dabrovski. Varuskunta vastasi tuleen. Maihinnousuyritykset torjuttiin tuottaen saksalaisille suuret tappiot. Sucharski olisi ollut valmis antautumaan jo 2.9., mutta hänet suljettiin toimistoonsa ja kapteeni Dabrovski otti päällikkyyden. Varuskunta torjui saksalaisten monet yritykset viikon ajan. Sucharski sai uudelleen päällikkyyden 7.9. ja varuskunta antautui. Puolalaisten kärsimät tappiot olivat ankararasta tykkitulesta ja pommituksista huolimatta melko vähäiset. Sen sijaa saksalaisten tappiot olivat moninkertaiset.

Westerplatten taistelua pidetään Puolassa natseja vastaan käydyn lyhyen taistelun sankaritekona. Niemellä on hieno muistomerkki ja monta taistelusta kertovaa taulua. Myös taistelussa kaatuneet 15 sotilasta ovat haudattu niemelle. Myös Italiassa sodan jälkeen kuolleen Sucharskin tuhka tuotiin 1.9.1971 suurin juhlamenoin niemellä olevalle hautausmaalle toveriensa keskelle. Suomalaiselle tuntuu tuon sinänsä vähäpätöisen taistelun ja sen välillä sivuun siirretyn päällikön sankaruus pahasti ylimitoitetulta. Puolalaisilla kun ei ole syyskuun 1939 taistelusta Saksaa vastaan suuria näyttöjä niin tällaisesta otetaan isänmaallisesti kaikki irti. Suotakoon se heille.

Kesäkuun matkalaiset Westerplattenin muistomerkillä. Kuvasta puuttuu muutama.

OLIWAN KATEDRAALI, SOPOT JA GDYNIA
Viimeisen aamupäivän ohjelmaan kuului myös urkukonsertti Oliwan katedraalissa. Barokkityylinen upea kirkko on kuuluisa isoista uruistaan, jotka ovat 95-äänikertaiset ja sisältävät yhteensä 7876 urkupilliä.

Vajaan puoli tuntia kestänyt konsertti antoi hyvän näytön urkujen erinomaisuudesta ja äänen voimasta.

Gdansk, Sopot ja Gdynia muodostavat kolmoiskaupungin, jossa lähiympäristöineen on lähes miljoona asukasta. Sopot on erittäin suosittu lomakaupunki upeine hiekkarantoineen ja hienoine hotelleineen. Siellä oli myös aikanaan kuuluisat Intervision laulukilpailut, joissa Marion Rung saavutti kaksi voittoa. Sopotin rannan erikoisuus on 512 metriä pitkä puinen laituri, jonka päähän kävely kuuluu turistien pakolliseen ohjelmaan niin meidänkin.

Gdynian alue ei kuulunut Danzigin vapaakaupunkiin. Puolalaiset rakensivat 1920-luvulla Gdyniaan Gdanskin sataman korvaavan sataman. Nykyään sen satama on Gdanskin satamaa suurempana Puolan tärkein satama. Kaupungissa on lisäksi monipuolisesti teollisuutta. Muun muassa suomalaisella Konecranesilla on siellä satamanostureita tekevä iso laitos.

Päätöslounaan söimme molemmilla matkoilla Gdynian venesataman pitkällä laiturilla sijaitsevassa Kapitan Cook nimisessä ravintolassa. Lounaan aikana kiitimme kenraali Lehtimäkeä hyvin vedetystä ja johdetusta matkasta, joka syvensi huomattavasti sotahistorian tietojamme. Kiitimme viehättävää Dorota-opastamme hienosta opastuksesta Gdanskin alueella.

Kummallakin matkalla oli tietokilpailut. Kesäkuun matkalla Reijo Salmisen vetämän tietokilpailun voitto jaettiin Jorma Lempisen ja Risto Niinikosken kesken. Syyskuun matkalle oli Olli Puntila laatinut uudet kysymykset, joihin ylivoimaisesti parhaiten vastasi tietäjä Pertti Timonen. Lounaan yhteydessä voittajat saivat palkintonsa.

Reijo Salminen ja tietokilpailu

Ennen lentokentälle tuloa pysähdyimme molemmilla matkoilla erään sivutien laitaan. Lehtimäki avasi kuohuviinipullot ja nautimme hyvien retkien päätteeksi lasilliset. Tässä yhteydessä lauloimme perinteiseen tapaan myös Finlandian.

Kesäkuun matkan päätteeksi Lehtimäki tarjoaa kuohuviinit.
Syyskuun matkalaiset laulavat matkan päätteeksi Finlandian Esko Laeksen johdolla.

Syyskuussa 2018 Olli Puntila – molemmilla matkoilla mukana olleena

Kategoriat: Matkakertomukset | Jätä kommentti