Veijo Pimiä
Loppukesällä 1917 oli Libaussa olevalla suomalaispataljoonalla tunnelma synkeä. Yli kaksi vuotta oli jo kulunut vieraalla maalla. Aineellinen puute jääkärien keskuudessa, sekä myös kotimaassa oli suuri. Jääkärien henkinen epätietoisuus vielä suurempi. Kansakunnan vapautumisen toiveet olivat romahtaneet ja Suomesta kantautui yhä enemmän tietoja sekasorrosta. Eikä kotimaahan pääsystä ollut mitään tietoa. Mielialan piristämiseksi järjestettiin runokilpailu, jonka tarkoituksena oli luoda sanat jääkärimarssiin. Kilpailun voitti hilsgruppenfyhrer (apuryhmänjohtaja) Heikki Nurmio. Raati ei kelpuuttanut runoa aivan sellaisenaan, vaan halusi tehdä siihen joitakin pieniä muutoksia. Mm. kolmannen säkeistön alku: ”Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks suuri on Suomen valta”. Muutettiin muotoon: ”Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa …”.
Runon valmistuttua nousi heti kysymys sen säveltämisestä. Kilpailulautakunnan sihteeri sai viedä sen Berliiniin. Sieltä se toimitettiin Tukholmaan, jääkärien yhdysmiehelle Kai Donnerille, joka toimitti sitten runon salaa kuriirien välityksellä Helsinkiin Jean Sibeliuksen henkilääkärille ja ystävälle Wilhem Zilliacukselle. Tämä tahtoi Sibeliusta käymään luonaan, jonka aikana pyysi säveltäjämestarilta pientä palvelusta, eli runon säveltämistä. Kotimatkallaan Järvenpäähän Sibelius pudotti salkkua avatessaan vahingossa runon junan lattialle, vieressään istuvien korkeiden santarmiupseerien jalkojen juureen. Nämä katselivat paperia epäluuloisena, mutta onneksi se oli pudonnut kirjoituspuoli ylöspäin, jolloin näkyi, että kyse ei ollut lentolehtisestä.
Sibelius aloitti sävellyksen laatimisen välittömästi ja teki sen voimakkaan isänmaallisen tunteen innoittamana parissa päivässä. Kun sävellys oli valmis, kuljetti Aino Sibelius sen turkkinsa hihaan kätkettynä rouva Zilliacukselle. Sävellyksestä otettiin nyt salaa useampia jäljennöksiä. Yksi näistä oli toimitettava ensisijaisesti syntysijoille Libauiin. Maisteri E Kaila vei sen ensin salaa Vaasaan, josta taas Jussi Sihvo kuljetti sen moottoriveneellä syysmyrskyisen merenkurkun yli Uumajaan Heikki Kekonille. Täältä se lähti etelään rannikolle, josta sitä lähdettiin kuljettamaan moottoriveneellä poikki Itämeren. Tämä matkanosa olikin käydä kohtalokkaaksi. Moottori lakkasi käymästä ja vene lähti ajelehtimaan ohjauskyvyttömänä Itämeren aalloilla. Lisäksi vene vielä vuoti ja uhkasi täyttyä vedellä. Matkustajat olivat jo vaipuneet epätoivoon, kunnes kuin ihmeen kautta vene viimein ajautui Hiidenmaalle, joka oli onneksi saksalaisten hallussa. Täältä saatiin erinäisten vaiheiden kautta osittain vettynyt sävellys viimein Libauiin.
Perillä Libaussa päällystö kuuli kappaleen ensiesityksen, taitavan pianistin gruppenfyhren (ryhmänjohtaja) Väinö Palojärven soittamana, jolloin pataljoonan komentaja hauptmann Eduart Ausfeld huudahti, ettei se ollut mikään paraatimarssi. Sibelius oli säveltänyt sen tahallaan hitaaksi, tempo 112, kun se saksalaisissa sotilasmarsseissa oli 124. Laulaminenkaan ei ollut ihan helppoa, koska sävellyksessä vaihtuivat molli ja duuri ainutlaatuisesti aina tunnelman mukaan.
Jääkärimarssista tuli sitten kuitenkin yksi Suomen musiikkihistorian helmistä jonka aatoksellinen merkitys itsenäisyyttä tavoitellen suomalaisten keskuudessa oli suuri. Siinä soi usko elinkelpoisen kansan tahdosta ja voimasta Sen arvostus on säilynyt aina vuosikymmenestä toiseen. Kun 1950-luvun alkupuolella Rajavartiostojen aliupseerikoulussa harjoiteltiin paraatimarssia musiikin tahdissa, ei siihen aikaan ollut käytettävissä montaa ”savikiekkoa”. Jääkärimarssi oli, mutta sen käyttö kiellettiin, koska se oli liian pyhä arkipäivän harjoituksiin. Oli pakko tyytyä ”vanhoihin valokuvaajiin” (Alte kameraden), kun muitakaan levyjä ei ollut.
Heikki Nurmio ja Jean Sibelius tekivät Suomen historiaan korvaamattoman työn. Jääkäriliikkeen komeimman monumentin. Fil. maisteri Heikki Nurmio jäi puolustusvoimien palvelukseen. Toimi mm. kadettikoulun johtajana ja yleni everstiksi.
Itsenäisyysaktivisti ja jääkärien keskeinen yhdysmies Tukholmassa Kai Donner oli Jörn Donnerin isä. Vuonna 2007 valmistuneessa Jörn Donnerin elokuvassa Raja, päähenkilön esikuvana oli isä Kai Donner hänen toimiessaan Terijoen komendanttina.
Elmo Kaila oli jääkäriliikkeen aktivisti, jonka luoman verkoston kautta alettiin myös perustaa ja kouluttaa suojeluskuntia ympäri Suomea. Kaila väitteli myöhemmin tohtoriksi, jääden vähemmän tunnetuksi politiikassa, keskittyen enemmän tutkimustyöhön.
Heikki Kekoni toimi mm. Tasavallan Presidentin adjutanttina. Ylennettiin vuonna 1937 reservissä kenraalimajuriksi.
Jussi Sihvo ja Väinö Palojärvi toimivat mm. jatkosodan aikana divisioonan komentajina. Kumpikin ylennettiin kenraalimajureiksi.
Jääkäripataljoona 27. komentaja Eguard Ausfeld tuli jääkäreiden mukana Suomeen ja toimi täällä 1. jääkäriprikaatin komentajana. Johti mm. Tampereen keskustan- ja vapaussodan viimeisenä sotatoimena Karjalan kannaksen lounaisosan valtausta. Oli jonkin aikaa naimisissa sairaanhoitajatar Ruth Munckin kanssa. Sai Suomessa everstin arvon, mutta Saksan hävittyä I maailmansodan joutui palaamaan Saksaan. Ausfeldille myönnettiin 1. luokan vapaudenristi vasta v.1942.
”Joku toinenkin olisi voinut johtaa Vapaussodan samanlaiseen lopputulokseen, mutta ilman jääkäreitä se ei olisi onnistunut”.
C G E Mannerheim
© 2013