RUK 120-KURSSILAISIA MURMANSKISSA JA PETSAMOSSA 10.-13.9.2011

Kymmenkunta RUK 120- kurssilaista täydensi Suomen Urheilujohtajaveteraanit SUVE ry:n ryhmää retkellä Murmanskiin ja Petsamoon 10-13.9.2011. Matka alkoi Rovaniemeltä lauantaiaamuna 10.9. VL-Matkojen toimiessa matkanjärjestäjänä. Matkanjohtajana ja oppaana oli FM Juhani Vakkuri.


Matkan tavoitteena oli tutustua sotahistoriallisessa mielessä talvisodan torjuntataisteluihin Sallan suunnalla ja ennen kaikkea jatkosodan taisteluihin pohjoisella rintamalla. Myös maisemalliset näkymät ja Murmanskin alueen kaivostoimintaan liittyneet asiat olivat ennakkoon mielenkiinnon kohteena.


Parikymmentä kilometriä Kemijärveltä sijaitsevassa Joutsijärven kylässä tutustumme taistelupaikkoihin, joissa talvisodassa Neuvostoliiton 122. D pysäytettiin. Siitä vähän matkaa itään päin katsoimme Vuosamonselän vastahyökkäyksen maastoa. Neuvostojoukot perääntyivät vuoden vaihteen jälkeen Märkäjärvelle, joka nykyisin on Salla-nimellä kunnan kirkonkylä ja rauhan tullessa rintamalinjat olivat siellä.


Tutustuimme myös helmikuun lopulla 1940 rintamavastuun ottaneiden ruotsalaisten melko hyvin säilyneisiin asemiin ja muistomerkkeihin Paikanselässä, jossa kaatui ruotsalainen pataljoonan komentaja Dyrssen.


Kelloselässä ylitimme rajan noin tunnin kestäneiden muodollisuuksien jälkeen. Venäjän puolelle saavuttuamme seurasimme saksalaisten 36. AK:n hyökkäyksen etenemistä itään kesällä v. 1941. Samoin saimme selvityksen suomalaisten 6. D:n hyökkäyksestä elokuussa 1941 Kairalan-Alakurtin tielle saksalaisten avuksi.
Kun näki maastot, jossa saksalaiset joukot yrittivät lyödä neuvostoliittolaiset puolustajat ja kun kuulimme, että joukkojen vahvuudet olivat suhteellisen tasapäiset, alkoi ymmärtää, miksi saksalaiset eivät päässeet katkaisemaan Murmanskin rataa tältä suunnalta. Tiet olivat vähäiset ja huollon toimittaminen vaikeaa. Neuvostoliitto oli tosin välirauhan aikana rakentanut rautatien aina Kelloselkään saakka, jonne suomalaiset olivat rakentaneet rauhansopimuksen mukaisesti rautatien Kemijärveltä. Saksalaisilla ei ollut varusteita eikä koulutusta metsäisessä erämaassa käytävään sotaan. Suomalaisten avulla saksalaiset pääsivät Alakurtin itäpuolelle Vermaanjoelle, johon taistelut jähmettyivät asemasodaksi syksyllä 1941. Tien varrella on lukuisia neuvostoliittolaisten sotamuistomerkkejä.


Pistäydyimme tieltä Alakurtissa katsomassa miltä näyttää tämä varuskunta, johon Itä-Saksasta siirrettiin aikanaan helikopteridivisioona. Huonokuntoiselta näytti ja niin kuulemma ovat myös helikopterit.


Pysähdyimme ottamaan valokuvia Suomen vanhalle rajalle, joka sijaitsee muutamia kilometrejä Alakurtista ja noin 80-90 kilometriä nykyiseltä rajalta itään. Rajalinja on kohtuullisesti vielä erotettavissa.
Illaksi saavuimme Kantalahteen, jossa illastimme ja yövyimme vaatimattomassa hotelli Poljarnyi Zorissa.


Sunnuntaina ajoimme erittäin hyväkuntoista tietä Murmanskiin ruskaisten maisemien levittäytyessä ympärillämme. Matkan varrella näimme laajan Imandra järven, atomivoimalan Poljarnyi Zorissa ja Monchegorskin kaivoskaupungin. Monchegorskissa on Noriskil Nickelin suuret nikkelisulatot, joiden saasteet ovat aiheuttaneet laajat ympäristötuhot. Kurssilaisemme Pekka Hynynen, joka oli Outokumpu Oyj:ssä työskennelleenä, käynyt useasti alueella samoin kuin Petsamon alueen kaivoskaupungeissa, antoi retkeläisille hyvän oppitunnin nikkelikaivostoiminnasta ja sen aiheuttamista ympäristötuhoista. Luoteisen Venäjän nikkelikaivokset tuottavat neljänneksen maailman nikkelistä.


Murmansk on Kuolan vuonon perukoiden tuntureiden rinteille rakennettu kaupunki, jonka asukasluku on pudonnut viimeisten vuosien aikana lähes puolesta miljoonasta viidenneksen. Rakennuskanta muodostuu lähes yksinomaan korkeista, malli ?neuvostoliitto?  kerrostaloista.


Hotellimme Park Inn oli hyvätasoinen ja sijaitsi keskustassa. Aamiainen oli jopa erinomainen.


Sotasatamaan emme päässeet sen ollessa kielletty kaupunki. Kauppasatama näytti toimivan hyvin. Siellä oli lukuisia kauppa-aluksia.


Seuraavana aamuna suuntasimme matkan kohti Petsamoa. Matkalla ennen kaivoskaupunkeja ei ole asutusta. Maisemat olivat täälläkin syksyisen upeita. Vakkurin opastuksella tutustuimme saksalaisten Vuor.AK:n hyökkäykseen kohti Murmanskia kesällä 1941. Hyökkäys pysähtyi jo heinäkuussa Litsajoelle, jota pitemmälle saksalaiset eivät päässeet vaan rintama vakiintui 50 km:n päähän Murmanskista. Kävimme katsomassa Titovkassa erittäin laajaa ja mahtipontista muistomerkkiä, jonka yhteydessä oli myös neuvostoliittolaisten sotilaiden hautausmaa.


Pysähdyimme entiselle Suomen ja Neuvostoliiton rajalle, josta ei maastossa näkynyt merkkejä, mutta Vakkurin ansiokkaan tutkimuksen perusteella saatoimme entiselle rajalinjalle pystyttää uuden kivisen rajamerkin.


Petsamon alueella tutustuimme Zapoljarnyin ja Nikelin kaivoskaupunkeihin. Zapoljarnyissä oli  sulaton aiheuttama, sankka kitkerä savu. Saatoimme uskoa, että erityisesti miesten kuolleisuus oli alueella suuri, jota kuvasti myös tien varren laajat hautausmaat. Täällä kuten Nikelissä ympäristö oli isolta alueelta täysin kuollut.


Petsamon entisessä kuntakeskuksessa Parkinassa ei ole yhtään alkuperäistä rakennusta jäljellä. Kylässä on varuskunta samoin kahdessa muussa lähistön kylässä. Parkinan kylässä on kunnostettu saksalaisten hautausmaa, jossa on 12000 kaatuneelle saksalaiselle omistettu muistomerkki. Vieressä on neuvostoliittolaisten sotilaiden muistomerkki.

Kun olimme kolme kertaa näyttäneet Venäjän puolella rajavyöhykkeellä passimme, pääsimme rajan yli Norjaan, jossa asutus alkaa heti rajalta. Teimme myös pienen kiertoajelun Kirkkoniemessä ennen kuin lähdimme kohti rajaa ja Suomen puolelle Näätämössä ilman mitään rajamuodollisuuksia.

Saariselällä nukutun yön jälkeen ajaessamme kohti Rovaniemeä sateisessa säässä tutustuimme Tankavaarassa saksalaisten rakentamiin taisteluasemiin ja siellä Lapin sodassa käytyyn taisteluun.

Mielenkiintoinen oli myös Sodankylän 1600-luvulta olevaan vanhaan kirkkoon tutustuminen tosin vain ulkoapäin samoin kuin Porttipahdan altaaseen tutustuminen.

Loppupäätelmänä voin todeta, että retkemme oli hyvä lisä kurssimme aikaisempiin sotahistoriallisiin retkiin Kannaksella, Aunuksessa ja Virossa. Ensi kesän tuleva retki Vienan Karjalaan täydentää sarjan. Silloin on koko itärintama kuljettu keskeisten taistelujen osalta.

Retken huolto oli järjestetty niin, että aamiaisen ja illallisen lisäksi päivän aikana autonkuljettajamme Markku keitti 3-4 kertaa kahvit, jotka nautittiin voileipien ja pullan kera, pari kertaa tarjottiin myös konjakit. Kun en yleensä juo kahvia vaan teetä niin, minulle tuli kahvin juonnissa usean vuoden kiintiö täyteen. Rehellisesti täytyy todeta, ettei muuta ravintoa päivän mittaan kaivannutkaan.

Espoossa 19.9.2011

Olli Puntila